Pelkosenniemi

Jotain maagista on tässä Pelekosenniemessä.  Se on itsepäinen ja itsenäinen, ihan niin kuin pelkosenniemeläiset itse.

Ei ehkä ole sattumaan, että kitarasankari Andy McCoy on täältä kotoisin. Ei voi kuin vain arvostaa Pelkosenniemen 350-vuotista historiaa. 

Kirjoituksia paikkakunnalta Pelkosenniemi

Muistetaanhan vielä Kemijärven sellutehtaan sulkeminen

14.11.2018

Muistan edelleen uutiset Kemijärven sellutehtaan sulkemisesta. Kemijärvi ja koko Itä-Lappi kärsi eniten, mutta se oli isku koko Lapille.

Kemijärven ja lukuisten muiden tehtaiden sulkemisten vuoksi Suomen metsienkäyttö oli pitkään normaalia alemmalla tasolla, metsätaloudellisesti vajaakäytöllä.

Hiljalleen käyttöä on saatu takaisin ylöspäin. Venäjän tuonti on vähentynyt ja myös uusia investointeja on tullut. Kemijärven Keitele Groupin saha lienee yksi parhaista esimerkeistä.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni kiittää: Keskustahallitukselta rahaa luontoreittien parantamiseen Lapissa

1.11.2018

Tiedote medialle 1.11.2018

Metsähallitus on tehnyt päätöksensä luontopalveluille kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelan paikkaamiseksi esitetyistä lisärahoista. Lapin osalta palvelurakenteen kehittämiseen ja korjaamiseen on tulossa rahaa Napapiirin retkeilyalueelle, Auttikönkään luonnonsuojelualueelle sekä Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoihin

Lue lisää
Savukosken kuivalihamarkkinoilla mukava vastaanotto

4.4.2015

Pääsiäispyhät katkaisi kivasti Savukosken legendaariset kuivalihamarkkinat. Kaunis sää ja paljon ihmisiä liikkeellä. Puheenaiheet vaihtelivat porotaloudesta, Vuotoksen altaasee, Sokliin ja pienten kuntien terveyspalveluihin. Mielestäni on selvää, että myös valtion tulee kantaa vastuunsa terveyspalveluiden rahoittamisesta.

Lue lisää
Posti turvattava viitenä päivänä viikossa koko maassa

1.4.2015

Kiertelin tämän päivän Seurujärven Jannen kanssa Sallassa, Pelkosenniemellä, Savukoskella ja Sodankylässä. Yksi puheenaiheista oli vanha kunnon posti - ja sen kova arvostus. Pelkona on, että jakelupäivät pätkitään viidestä kolmeen Kustin kassin keventyessä. Samalla menisi kuitenkin sanomalehtijakelu jo moni muu päivänkohtaisuutta vaatia posti.

Lue lisää
Sisukkaat Pelkosenniemeläiset

1.4.2015

Oli kiva käydä Lapin yhdestä pienimmistä, mutta varmasti sisukkaimmasta kunnasta. Varmaa on myös se, että Andy se soittaa, satoi tai paistoi. 

Puheenaiheet laidasta laitaan, niin kuin elämisen kirjokin. Puhuin osaltani siitä, että kuka päättää siitä edistetäänkö omien luonnonvarojemme hyödyntämistä vai miten toimimme.

Lue lisää
Sähkön hinta maaseudulla uhkaa nousta kohtuuttomiin

31.3.2015

Vierailun Rovaniemen Autissa ja Vanttauskoskella. Puheeksi nousi sähkön hinta. Huoli on aito ja hinnat uhkaavat nousta entisestään sähköverkon maahankaivamisen vuoksi.

Lue lisää
Pelkosenniemi 350-vuotta

26.7.2014

Kuvassa Pelkosenniemen kunnanjohtaja Erkki Parkkinen pitämässä juhlapuhetta juuri paljastetulla Paavali Pelkosen muistomerkillä.

Piskuinen Pelkosenniemi juhlisti 350-vuotista taivaltaan paljastamalla muistomerkin miehestä, joka ensimmäisenä ylitti Lapin ja Lannan rajan - Paavali Pelkosesta.

Lue lisää