Kittilä

Kittilä on yksi Lapin todellisista valopilkuista. Matkailu ja kaivannaiset, molemmat tulevaisuudenkin kasvualoja, luovat jatkuvasti uutta paikkakunnalle.

Sen varaan on myös hyvä palvelut rakentaa. Kittilä onkin Rovaniemen ohella Lapin kunnista sellainen, jonka väkiluku kasvaa tasaisesti.

 

Kirjoituksia paikkakunnalta Kittilä

Keskustan Kulmuni kiittää: Keskustahallitukselta rahaa luontoreittien parantamiseen Lapissa

1.11.2018

Tiedote medialle 1.11.2018

Metsähallitus on tehnyt päätöksensä luontopalveluille kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelan paikkaamiseksi esitetyistä lisärahoista. Lapin osalta palvelurakenteen kehittämiseen ja korjaamiseen on tulossa rahaa Napapiirin retkeilyalueelle, Auttikönkään luonnonsuojelualueelle sekä Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoihin

Lue lisää
Katri kiertää Lapin kesätapahtumissa

3.7.2018

Keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Katri Kulmuni kiertää kesän aikana etenkin Lapin kesätapahtumissa. Alla on listattu päivämäärät ja tapahtumat, joissa Katri vierailee. Kellonajat tarkentuvat joidenkin tapahtumien osalta myöhemmin. Katrin menot löytyvät kokonaisuudessaan kalenterista.

Lue lisää
Keskustan Kulmuni: Lapissa edetään viiden lentoaseman mallilla - nyt katse kehittämiseen

12.10.2017

Tiedote medialle 12.10.2017, julkaistavissa heti

Finavian omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) nosti esille eilisellä Kemin vierailullaan seutukaupunkien lentoasemien merkityksen. 

Lue lisää
Kittilän markkinoilla

4.7.2014

Kuvassa kanssani Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula.

Vuosittain kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen on perinteiset Kittilän markkinat.

Lue lisää
Poroelinkeino on osa Lappia!

7.2.2011

On todella ikävää lukea kannanottoja, joissa pyritään leimaamaan poromiehet salakaatajiksi ja annetaan ymmärtää, että heidän toimintansa johdosta Lapin matkailu voi vaarantua ja poronlihan kysyntä heikentyä. Varmasti poromiehet, alkuperäisimmän ja luonnonmukaisimman lappilaisen elinkeinomme harjoittajat haluavat turvata elinkeinonsa tulevaisuuden ja menestystä koko maakunnallemme.

Lue lisää