1.3.2024

Presidentinvaihdos

Tänään vietettiin Suomen tasavallan 13. presidentin virkaanastujaisia, kun Alexander Stubb nimettiin virallisesti Suomen tasavallan presidentiksi eduskunnassa. Samalla 12 vuotta maamme johdossa palvellut presidentti Sauli Niinistö pääsee hyvin ansaituille eläkepäiville.

 

Tuskinpa Presidentti Niinistö presidenttikautensa alussa virkavaalansa vannoessaan osasi kuvitellakaan, mitä kaikkea tuleman pitää.

Niinistö on taitavasti hoitanut maamme ulkopolitiikka, nojannut diplomatiaan, pitänyt eduskunnan informoituna ja vienyt Suomen lopulta myös uuteen puolustusliiton aikaan NATO-jäsenenä.

Niinistö on noussut myös kiistatta kansakunnan arvojohtajaksi ja hänen harkittuja puheenvuoroja myös muusta kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on kuunneltu. Pontta tälle ovat antaneet häkellyttävät suosioluvut näin vielä kauden loppuun asti.

Itse olen erityisesti arvostanut hänen talouspoliittisia huomioitaan. On harmi, että tervettä taloutta korostaneita näkemyksiä on ehkä vähiten Niinistön neuvoista noudatettu.

Alexander Stubb astuu presidentin saappaisiin varmasti haastavammassa maailmanajassa. Euroopassa soditaan ja isot velat koettelevat monien maiden talouksia.

Suomessakin puhutaan kansan jakautumisesta ja polarisaatio ei ole meilläkään vieras ilmiö.

Vaikka presidentin rooli ja valtaoikeudet ovat muuttuneet niiden 105 vuoden aikana, mitä meillä on presidentti ollut, niin instituutio on suomalaisille edelleen hyvin tärkeä. Parhaimmillaan se voi yhdistää ja kiinteyttää kansakuntaa.

Onnistuessaan tehtävässään Suomen tasavallan presidentti tarvitsee varmasti kaiken tuen meiltä suomalaisilta ja myös hänen täytyy osoittaa ymmärtävänsä ihmisten erilaisia todellisuuksia.

Yhtenäinen kansakunta on sisäisesti vahva eikä vahvaa joukkoa voi ulkopuolelta hajottaa.

Paljon onnea ja menestystä tehtävässä uudelle tasavallan presidentille!

Kuvassa väistyvä ja virkaannimitettävä presidentti ovat saapumassa eduskuntaan.