26.4.2020

On tärkeää, että jokainen löytää kriisinkin keskellä oman henkireikänsä

Harteilla painavaa taakkaa on hyvä keventää. Minulle esimerkiksi luonnossa liikkuminen sekä yhteydenpito ystävien ja sukulaisten kanssa ovat välttämättömiä asioita oman jaksamiseni kannalta.

”Ylistä levottomuutta, joka on merkki siitä, että elämää vielä on”. YK:n edesmenneen pääsihteeri Dag Hammarskjöldin sanat herättävät lohtua koronakriisin keskellä.

Epidemia ja sen hillitsemiseksi tehdyt rajoitustoimenpiteet koettelevat jaksamistamme ja kärsivällisyyttämme. Meillä jokaisella on huoli lähimmäistemme terveydestä, turvallisuudesta ja toimeentulosta.

Tilannetta pahentaa, ettei horisontti näy vielä edessämme. ”Koronapirulainen” on meille vielä monella tapaa tuntematon. Vaikka teemme parhaaseen tietoon nojautuen kaikkemme viruksen nujertamiseksi, on mahdotonta ennustaa, miten pitkään poikkeusajat jatkuvat.

On tärkeää, että jokainen löytää kriisinkin keskellä oman henkireikänsä. Harteilla painavaa taakkaa on hyvä keventää. Minulle esimerkiksi luonnossa liikkuminen sekä yhteydenpito ystävien ja sukulaisten kanssa ovat välttämättömiä asioita oman jaksamiseni kannalta.

Osan sunnuntaiperinteeseen saattaa kuulua kirkossakäynti. Kokoontumisrajoitteista johtuen kirkotkin ovat joutuneet sulkemaan oviaan. Myös seurakunnat ovat vastanneet muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti. Apua on tarjolla ja jumalanpalveluksiin voi osallistua digitaalisesti.

Kirkon ja muiden yhteistä hyvää tekevien järjestöjen merkitys on yhteiskuntamme henkisen kestävyyden kannalta arvokas. Kovimmankin epätoivon ja yksinäisyyden keskellä jokaisella suomalaisella on mahdollisuus saada ruokaa syödäkseen tai päästä jakamaan mieltä painavia murheita.

Toivonkin, että yhteinen koronakokemus toisi meidät takaisin perusasioiden äärelle, ymmärtämään nöyryyden ja ympärillämme olevien ihmisten merkityksen. Mikään ei ikinä ole itsestään selvää. Tämän vuoksi meidän on pidettävä huolta toisistamme. Koronan aikana se tarkoittaa fyysisen etäisyyden ottamista, jotta saisimme epidemian kuriin ja pääsisimme mahdollisimman pian kokoontumaan yhteen meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Lapin yliopistoon tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajakoulutus

19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.

 

Lue lisää
Lapin elinkeinot rinnakkain

18.3.2023

Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.

Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.

Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.

Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.

Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.

Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.

Lue lisää
Eduskuntavaalivideo: Lapin sitkeää tekoa

15.3.2023

Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.

Lue lisää
Laitetaan uutta putkeen Lapin liikennehankkeiden puolesta!

10.3.2023

Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.

Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.

 

Sie päätät, jatkuuko työ!

Lue lisää
Sie päätät, jatkuuko työ!

3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.

Lue lisää
Emme saa unohtaa, mitä Ukrainassa tapahtuu

24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

”Olen asunut pitkään Torniossa ja tunnen sekä alueen että Katrin. Voin lämpimästi suositella osaavaa, reipasta ja kuuntelevaa Katria”