18.2.2020

Katrin Kynästä: Suomen etujen ajamista EU:ssa

Olin kaksi päivää Brysselissä, Euroopan talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) sekä euroryhmän kokouksessa.

Olin kaksi päivää Brysselissä, Euroopan talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin) sekä euroryhmän kokouksessa. Esityslistalla oli mm. veroparatiisimaiden sanktioimista ja euroalueen taloustilanteiden läpikäymistä.

Suomi on sitoutunut toimimaan EU:ssa ja eurooppalaisessa arvoyhteisössä, muistaen samalla toiminnassaan kansallisen edun lähtökohdat. Myöskään henkilökohtaisten kontaktien ja verkostoitumisen merkitystä Suomen etuja ajettaessa ei pidä aliarvioida.

Lapin yliopistoon tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajakoulutus

19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.

 

Lue lisää
Lapin elinkeinot rinnakkain

18.3.2023

Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.

Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.

Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.

Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.

Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.

Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.

Lue lisää
Eduskuntavaalivideo: Lapin sitkeää tekoa

15.3.2023

Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.

Lue lisää
Laitetaan uutta putkeen Lapin liikennehankkeiden puolesta!

10.3.2023

Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.

Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.

 

Sie päätät, jatkuuko työ!

Lue lisää
Sie päätät, jatkuuko työ!

3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.

Lue lisää
Emme saa unohtaa, mitä Ukrainassa tapahtuu

24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Olen tuntenut Katri Kulmunin pian kymmenen vuoden ajan. Olin vaalikaudella 2015-19 yhtä aikaa Katrin kanssa eduskunnassa, saman vaalipiirin kansanedustajina. Katriin saa oi luottaa, että hänen kanssaan sovitut asiat pitivät. Luottamus on kaiken poliittisen yhteistyön perusta. Jos toiseen ei voi luottaa, niin hankala on mitään merkityksellistä tehdä. Katri edustaa vahvojen alueiden Suomeen perustuvaa yhteiskunnallista ajattelua. Sitä Keskustassa nyt tarvitaan."