13.2.2020

Katrin kynästä: Kuntien tilanteen ja talouden vahvistaminen on vahvasti hallituksen agendalla

Suomen ja suomalaisten pärjääminen edellyttää kuntien menestystä. Valtion ja kuntien välinen toimiva vuorovaikutus on välttämätöntä.

Paikallisuus on Keskustan tärkeimpiä arvoja. Jokainen meistä kantaa vastuun oman yhteisönsä ja lähialueensa kehittämisestä. Valtakunnan politiikalla luodaan puitteet, mutta tärkeimmät päätökset tehdään lähellä ihmistä.

Suomessa on poikkeuksellisen vahvat itsehallinnolliset kunnat. Kunnat vastaavat siitä, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuudet tehdä hyviä arjen valintoja ja päästä laadukkaisiin palveluihin.

Suomen ja suomalaisten pärjääminen edellyttää kuntien menestystä. Valtion ja kuntien välinen toimiva vuorovaikutus on välttämätöntä. Kun toissa vaalikaudella silloinen hallitus piirteli Suomen kuntakarttaa uusiksi, rikkoi se luottamusta ja pysäytti paikallisen kehittämistyön.

Tänään julkaistiin valtiovarainministeriön selvitys kuntien tilanteessa. Tilannekuva nostaa esille monia vakavia kysymyksiä. Väestö ikääntyy ja syntyvyys on historiallisen alhaisella tasolla. Ihmisten ja alueiden väliset erot ovat kasvussa. Kuntien talous sakkaa.

Ihmisten toimivat palvelut edellyttävät kunnossa olevia kuntia. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus on välttämätöntä saada maaliin. Uudistusta on tehty jo kymmenen vuoden ajan. Ensin sen kaatoi suurkuntavillitys, myöhemmin valinnanvapaus.

Epäonnistuminen on johtanut siihen, että monet kunnat joutuvat elämään kädestä suuhun maksaessaan erikoissairaanhoidon kalliita laskuja. Kunnan muun toiminnan kehittäminen voi olla tämän vuoksi lähes mahdotonta.

Onneksi sote-uudistuksen valmistelu on nyt hyvällä mallilla. Sosiaali- ja terveydenhuolto saa vahvemmat maakunnalliset hartiat vuonna 2023. Tämä vakauttaa kuntien tilannetta ja vapauttaa voimavaroja uuden rakentamiseen.

Soten lisäksi on välttämätöntä, että ihmiset pääsevät kiinni työnsyrjään. Työllisyystavoitteessa onnistuminen lisäisi myös kuntien tuloja ja vähentäisi menoja. Kunnilla itsellään on tässä keskeinen rooli. Aktiivinen paikallinen yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikka sekä kuntien omat työllisyyspalvelut luovat pohjaa koko Suomen nousulle.

Kuntien tilanteen ja talouden vahvistaminen on vahvasti hallituksen agendalla. Julkisen talouden tulot ja menot ovat saatava tasapainoon vuoteen 2023 mennessä. Tämä edellyttää myös kuntien talouden vahvistumista. Teemme kuntakentän kanssa tiivistä yhteistyötä ratkaisujen löytämiseksi.

Lapin yliopistoon tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajakoulutus

19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.

 

Lue lisää
Lapin elinkeinot rinnakkain

18.3.2023

Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.

Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.

Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.

Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.

Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.

Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.

Lue lisää
Eduskuntavaalivideo: Lapin sitkeää tekoa

15.3.2023

Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.

Lue lisää
Laitetaan uutta putkeen Lapin liikennehankkeiden puolesta!

10.3.2023

Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.

Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.

 

Sie päätät, jatkuuko työ!

Lue lisää
Sie päätät, jatkuuko työ!

3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.

Lue lisää
Emme saa unohtaa, mitä Ukrainassa tapahtuu

24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Katri ottaa haltuun asiat erittäin nopeasti ja osaa tarkastella niitä keskustalaisen aatteen näkökulmasta aidosti ja raikkaasti."