31.8.2020
Hallituksen tulee keskittyä nyt täysimääräisesti talouteen ja työllisyyteen!
Suomen talous sukeltaa nyt kovaa vauhtia. Valitettavasti YT-uutisia tullaan näkemään vielä paljon. Taloustilanne on muuttumassa nopeamminkin kuin moni meistä ymmärtää.

Suomen talous sukeltaa nyt kovaa vauhtia. Valitettavasti YT-uutisia tullaan näkemään vielä paljon. Taloustilanne on muuttumassa nopeamminkin kuin moni meistä ymmärtää.
Vastaus näihin nyt päivittäin tuleviin synkkiin uutisiin ei voi olla toivotaan -tasoa. Kuka meistä on kertomaan Lapland Safarikselle ja Hotelsille, että nyt on huono aika lomauttaa? Ja sitä seuraavalle yritykselle, joka lomautuksiin joutuu.
Ei tämä näin toimi. Tärkeintä on yritysten kilpailukykyinen toimintaympäristö ja luottamuksen lujittaminen. Poliitikot eivät päätä yksittäisten firmojen toiminnasta, mutta voivat vaikuttaa ympäristöön, jossa yritykset toimivat.
Tämä tarkoittaa sitä, että verotuksen täytyy olla kilpailukykyistä, samoin kuin työn tekemisen kustannukset. Matkailuun liittyen on ensisijaisen akuuttia avata matkailukäytävät ja saada toimiva koronatestatusjärjestelmä viimein aikaan. Näihin asioihin päättäjät voivat vaikuttaa.
Kaikki spekuloinnit veron kiristyksistä koskee ne liikkumista, yrittämistä tai energiaa ovat myrkkyä taloudelle.
Veroja kiristämällä tämä maa ei nouse, vaan ainoastaan sillä, että yhä useampi suomalainen pääsee töihin.
Hallituksen tulee keskittyä nyt täysimääräisesti talouteen ja työllisyyteen!
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää