Vierailijakolumni: Uuden edessä

Valtiovarainministeriö julkaisi eilen ennusteensa Suomen tulevasta talouskehityksestä. Taloutumme supistuu tänä vuonna arviolta 5,5 prosentilla. Tulevien sukupolvien maksettavaksi otetaan uutta julkista velkaa 16,6 miljardin euron verran.

Arvioihin sisältyy paljon epävarmuutta. Koronavirus on vielä monella tapaa tuntematon. Mitä kauemmin epidemia kestää, sitä syvemmin se iskee suomalaisten hyvinvointiin. Rajoitustoimenpiteiden venyminen nakertaa ihmisten toimeentuloa. Tulevan ennakoinnin vaikeus hankaloittaa tavallisten ihmisten arkea ja yritysten tulevan toiminnan suunnittelua.

Tässä vaiheessa valtiovallan on ollut välttämätöntä tehdä kaikki voitava epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Ihmisten terveyden ja turvallisuuden kannalta välttämättömät toimet tullaan tekemään. Samalla yrityksille halutaan luoda siltaa tulevaan. Yhteiskuntamme ei pysy pystyssä ilman työtä ja työpaikkoja.

Tehdyt rajoitustoimenpiteet näyttävät purreen, mutta pahin tautihuippu on vielä edessä. Meiltä jokaiselta vaaditaan nyt poikkeuksellisen vahvaa kärsivällisyyttä ja vastuunkantoa. Rajoitustoimenpiteiden pituuteen voi vaikuttaa noudattamalla ohjeita ja määräyksiä. Emme saa erehtyä kuvittelemaan, että jos joku rajoitustoimi poistetaan, niin se antaisi meille oikeuden suhtautua muihin käskyihin välinpitämättömästi.

Rajoitteiden asteittainen purku edellyttää, että koronavirustestausta lisätään merkittävästi. Vain näin tiedämme, miten eri toimet vaikuttavat. Valtiovarainministerinä voin luvata, ettei testaaminen jää rahasta kiinni.

Kriisin myötä olemme kokonaan uuden edessä. Suomi ei ole enää entisensä. Talouden puolella tämä tarkoittaa, että meillä on akuuttiin kriisiin vastattuamme entistäkin suurempi vastuu kantaa huolta yhteisen isänmaamme tulevaisuudesta. Talouspolitiikan isoa kuvaa ja aiemmin sovittuja toimia arvioidaan tulevassa budjettiriihessä. Vahva julkinen talous on köyhän paras ystävä, joten määräänsä enempää emme voi velkaantua.

Yhteiskuntana meidän on osattava palata peruskysymysten äärelle, niin sanottuihin ruisleipäasioihin. Kriisin keskellä olemme näyttäneet suomalaisia perushyveitä: neuvokkuutta, nöyryyttä ja toisista välittämistä. Omavaraisuuden, kotimaisen ruuantuotannon tai paikkariippumattoman työn kaltaiset asiat ovat jälleen nousseet arvoon arvaamattomaan.

Koronaepidemia on opettanut, ettei mikään ole itsestään selvää. Virus on saanut koko elämänmuotomme polvilleen. Tulevaisuuden Suomen jälleenrakentamisessa onkin välttämätöntä, että tunnustamme haavoittuvaisuutemme ja vahvistamme yhteiskuntamme resilienssiä, iskunsietokykyä. Yksi keino tähän on se, että taloudessa, tuotannossa, teknologiassa ja ihmisten asumisessa kaikessa huomioidaan omavaraisuus. Koko Suomen hyvinvoinnin edellytysten vahvistamiselle on nyt entistä enemmän perusteita.