13.5.2020
Vierailijakolumni: Koronan jälkeen lomalle Lappiin
Kolumni on julkaistu Uusi Rovaniemi-lehdessä 13.5.2020
Lapille muuttunut tilanne on vaikea, mutta avaa myös mahdollisuuksia. Uskon, että kotimaan matkailu tulee lisääntymään tulevina aikoina. Sitten kun koronaepidemia on saatu kuriin, voi monella olla edelleen korkea kynnys lähteä ulkomaille huvin vuoksi. Suomi sen sijaan tuntuu tutulta ja turvalliselta – mutta siellä voi kuitenkin olla paljon uutta nähtävää.

Koronan jälkeen lomalle Lappiin
Olen useissa puheissa ja kirjoituksissani todennut, että Lappi on Suomen kansainvälisin maakunta. Jo maantieteen tosiasiat vaikuttavat siihen, koska Lappi – ainoana Suomen maakunnista – rajoittuu kolmeen muuhun maahan.
Lappi on myös Suomen tunnetuin maakunta maailmalla. Arktisuus ja mystisyys, revontulet, omaleimainen kulttuuri ja puhdas luontomme, yhdistyvät kiehtovaksi mielikuvaksi. Tämä on houkutellut turisteja ympäri maailmaa Lappiin kiihtyvällä tahdilla. Erityisesti Lapin pääkaupungin, Rovaniemen, katukuvassa tämä on näkynyt selvästi jo vuosien ajan.
Omakohtaisesti tutustuin Rovaniemen matkailuelinkeinoon, kun opiskeluaikanani työskentelin noin kahden ja puolen vuoden ajan Napapiirillä Joulupukin pajakylässä postitonttuna. Sain palvella turisteja monesta eri maanosasta. Monille heistä Suomen Lappi oli kaukaisin paikka, missä he olivat koskaan elämänsä aikana käyneet.
Lapin ja lappilaisten elannon hankkimisessa matkailu on tärkeässä osassa. Tulevaisuudennäkymät ovat olleet hyvät. Matkailuvaltteja meillä on paljon ja monet kekseliäät yrittäjät ovat halukkaita kehittämään lappilaista turismia nimenomaan omista vahvuuksistamme ja kulttuuriperinnöstämme käsin. Sellaiselle voi ennakoida menestystä.
Nyt muuttunut maailmantilanne uhkaa kuitenkin tätä kehitystä, kuten niin monia muitakin yritysaloja. Niin kauan kuin koronaepidemia on päällä, on kaikkea tarpeetonta matkustamista vältettävä. Luultavasti moni tulee välttelemään turhia matkoja, etenkin ulkomaille, vielä sittenkin, kun tilanne on tämän hetkistä parempi. Tämä tauti kyllä vielä nitistetään, mutta maailma ei ole sen jälkeen entisensä. Se tulee näkymään väistämättä myös matkailualalla.
Valtiovarainministerinä tulen tekemään omalta osaltani parhaani, että voimme auttaa suomalaisia yrityksiä tämän pahimman vaiheen ylitse. Mutta monella tavalla matkailuala tulee olemaan nyt uuden edessä. On mahdotonta sanoa, kuinka kauan koronaepidemia maailmalla kaikkiaan kestää.
Lapille muuttunut tilanne on vaikea, mutta avaa myös mahdollisuuksia. Uskon, että kotimaan matkailu tulee lisääntymään tulevina aikoina. Sitten kun koronaepidemia on saatu kuriin, voi monella olla edelleen korkea kynnys lähteä ulkomaille huvin vuoksi. Suomi sen sijaan tuntuu tutulta ja turvalliselta – mutta siellä voi kuitenkin olla paljon uutta nähtävää.
Siihen liittyy myös mielikuvia matkustamisen kalleudesta kotimaassa. Monethan sanovat – ”Samalla rahalla olemme viikon Välimerellä kuin kotimaan matkalla!” Mikä ei ole totta, koska kotimaassakin on monenlaisia ja monenhintaisia majoitusmuotoja. Ja toiseksi, onko jotenkin automaattisesti mieluisampaa matkustaa Välimeren aurinkokohteiden rannoille, kun samaan aikaan pääsisi nauttimaan Lapin ainutlaatuisesta luonnosta monine elämyksineen?
Rovaniemelle pääsee Helsingistä lentokoneella tunnissa ja junallakin yön yli nukkumalla. Välimatka ei lopulta maantieteellisesti ole pitkä, henkisesti se voi sitä olla.
Kuinka moni suomalaisen perheen lapsi onkaan tutustunut ulkomaalaisten hotellien uima-altaisiin, mutta ei ole kertaakaan vieraillut Lapissa?
Meidän lappilaisten on omalta osaltamme tehtävä parhaamme tuon henkisen välimatkan lyhentämiseksi. Kun koronasta on päästy, on kotimaisen matkailun lisääntyminen otettava kunnia-asiaksemme. Lapissa riittää nähtävää ja koettavaa.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää