Suomi, pohjoisuus ja politiikka

Suomi, pohjoisuus ja politiikka

 Suomi on pohjoinen valtio, mutta kansallisesti pohjoisuus on Suomessa usein hyvin ala-arvostettua. Kyllä, pohjoiseen kulkee edelleen rautatiet ja Lappia voi helposti tituleerata maantieteellisesti Suomen kansainvälisimmäksi maakunnaksi. Pääseehän täältä nopeammin valtakunnan rajojen yli pohjoiseen, itään tai länteen kuin maan pääkaupunkiin. Jostain kumman syystä pohjoiseen liitetään aina valtava määrä pelkkiä negaatioita: työttömyysluvut ovat korkeat, nuoriso pakenee maakunnasta heti mahdollisuuden tultua ja väestökatokin on suurta! Monien näiden vakavien ja suomalaisen yhteiskunnan perifeeristen perusongelmien lisäksi maakunnalla on olemassa myös ennenkuulumattomat kansainväliset vaikutusmahdollisuudet. Kansainvälisen politiikan maailmannäyttämölle on viime vuosina marssinut ripein askelin pohjoisen politisoituminen. Politisoituminen ei itseisarvoisesti ole aina pelkkä positiivinen asia, mutta pohjoisen pallonpuoliskon tapauksessa se on, koska se kääntää polarisoituneen maailman katseet Suomelle erittäin merkittävään ilmansuuntaan - pohjoiseen.

Pohjoisen politisoitumiseen liittyy lukuisa eri aspekteja: ilmaston muutos, alueen militarisoituminen, käyttämättömät luonnonvarat, ekologiset kysymykset, arktisen valtioiden diplomaattinen yhteistyö, rajakiistat… Näistä esimerkkeinä ilmaston muutoksen seurauksena vuonna 2007 pohjoinen meritie - luoteisväylä Euroopasta Pohjois-Amerikan kautta Aasiaan oli ensimmäistä kertaa purjehduskelpoinen ilman jäänmurtajaa. Viime vuonna koillisväylä - meritie Aasian pohjoispuolelta Tyynelle valtamerelle oli talviaikaankin muutaman viikon sulana, kun väylä normaalisti on auki vain kaksi kuukautta vuodesta. Koillisväylän merkitys Euroopan ja Aasian väliselle rahtiliikenteelle olisi merkittävä. Se lyhentäisi purjehdusajat puoleen nykyisestä, mikä kuluu purjehtien Suezin ja Malakansalmen kautta ja helpottaisi pullonkauloja Panaman kanavassa.

Yksi suurimmista tulevien vuosikymmenien haasteista on luonnollisesti energia ja maailman tunnettujen energiavarojen ehtyminen. Jäämeren alla arvioidaan olevan jopa neljännes maailman todentamattomista öljy- ja kaasuesiintymistä! Kilpavarustelu arktisten valtioiden kesken näistä luonnonvaroista käy kuumana ja joukkoon mielisi mukaan maita Kiina myöten, joka on todennut pohjoisen alueen luonnonvarojen olevan kansainvälisesti yhteistä omaisuutta, ei alueellista.

Toistaiseksi kansainvälisen merioikeuden normisto on riittämätön sääntelemään arktisen alueen luonnonvarojen omistussuhteita ja käyttöä. Arktisten rantavaltioiden aluevaatimukset ovat osittain päällekkäisiä. Maat ovatkin sortuneet mediatemppuihin kuten Venäjä pystyttäessään titaanisen lippunsa Jäämeren pohjaan symbolisena eleenä vaikutusvallastaan alueella. Sotilaallisen selkkauksen uhka Jäämeren energiavaroista on pieni, mutta Yhdysvallat ja Venäjä ovat silti lisänneet sotilaallista läsnäoloaan alueella ja tehneet panostuksia pohjoisiin laivastoihinsa. Pohjoisen militarisoituminen on ollut merkittävää.

Pohjoisen energiavarojen käyttöönotto ei ole kuitenkaan mitenkään yksinkertaista, vaan se vaatii kallista huipputeknologiaa. Luoteis-Venäjä ja Pohjois-Norja ovat historiallisesti tehneet jo vuosisatoja yhteistyötä. Norja on ollut huomattavasti Suomea paremmin yhteistyömahdollisuuksistaan hereillä ja yhtenä kuuluisimpana esimerkkinä on venäläisen kaasujätti Gazpromin Shtokmannin kaasukenttä, jossa Norjan valtio-omisteinen Statoil on mukana kehitystyössä. Norjalaiset ovat tehneet merkittäviä investointeja Luoteis-Venäjälle. Heillä on varallisuutta ja osaamista, mitä Venäjältä osittain puuttuu ja norjalaiset alkavat kirjaimellisesti näkyä jo Murmanskin katukuvassakin!

Pohjoisen Kalottiauleen väkimäärä on 5,5 miljoonaa ja tästä neljä miljoonaa on Venäjällä. Barentsin alueen tarjoamat investointimahdollisuudet ovat Lapin Liiton mukaan yli 100 miljardin euron luokkaa ja näistä suurin osa sijaitsee nimenomaan Venäjällä. Nyt Suomen olisi aika kääntää katseensa entistä voimakkaammin yksisilmäisen Eurooppa-politiikan sijaan uusin tulevaisuuden mahdollisuuksiin, jotka löytyvät Pohjoisesta ja Keski-Aasiasta.

Miten kuihtuva Pohjois-Suomi sitten linkittyy tähän yhtälöön? Ilman maakunnan elinvoimaisuutta ja panostuksia infrastruktuuriin ja ratahankkeisiin, ei Suomi voi päästä operoimaan pidemmällekään Jäämerelle tai Luoteis-Venäjälle. Vanhat fobiat itäisestä naapurista olisi viimeistään nyt aika karistaa historiaan ja ottaa suunnaksi ne mahdollisuudet, joita Suomi voi saada hyvästä itäisestä yhteistyöstä.

Toivottavasti joku päivä myös kansallisessa keskustelussa pohjoinen saa sille kuuluvan arvon, koska sen kansainvälistä merkittävyyttä ei ole Suomessakaan vielä kovin moni henkilö huomannut.

Katri Kulmuni

Lapin Keskustanuorten puheenjohtaja ja Keskustanuorten liittohallituksen jäsen