25.7.2019
Sirkka-Liisa Anttila Keskustan puoluekokousedustajille: Katri puheenjohtajaksi
Keskusta on historiansa yhdessä vaikeimmista haasteista. Tästä uuteen nousuun lähteminen vaatii tulevaisuuden toivon näköalan luomista vahvasti omaan aatteemme ja arvojemme pohjalta.
Kannatan Katrin valintaa, koska hän on vahvatahtoinen, päättäväinen mutta samalla yhteistyökykyinen johtaja. Hän on jalat maassa oleva asioihin perehtyvä ja osaava.

Keskusta on historiansa yhdessä vaikeimmista haasteista. Tästä uuteen nousuun lähteminen vaatii tulevaisuuden toivon näköalan luomista vahvasti omaan aatteemme ja arvojemme pohjalta.
Kuunnelkaa nuoria sanoi edesmennyt valtioneuvos Johannes Virolainen. Nuorissa on puolueen tulevaisuus. Nyt tarvitaan uusia raikkaita ajatuksia ja uusia tuoreita ihmisiä. Puolueen menestys on tänään aikaisempaa paljon enemmän puheenjohtajan persoonan ja osaamisen varassa. Katri täyttää nämä odotuksemme.
Kannatan Katrin valintaa, koska hän on vahvatahtoinen, päättäväinen mutta samalla yhteistyökykyinen johtaja. Hän on jalat maassa oleva asioihin perehtyvä ja osaava. Hän puhuu viittä kieltä, venäjä mukaan lukien. Kielitaito on puheenjohtajan tärkeimpiä työvälineitä EU-maailmassa.
Olen toiminut Katrin kanssa niin edus- kuntaryhmässä kuin suuressa valiokunnassa, siksi tiedän mistä kirjoitan. Katri tietää kokemuksesta miten tärkeää on eduskuntaryhmän, puoluehallituksen ja puoluevaltuuston luottamus harjoitetulle hallituspolitiikalle. Se luottamus puheenjohtajan on ansaittava joka päivä. Hän rakentaa puolueen tulevaisuutta vahvasti aatteemme ja arvojemme pohjalta pitäen esillä Keskustaa kansanliikkeenä. Sen kansanliikkeen menestyksen eteen teemme kaikki jatkossa töitä yhtä jalkaa.
Katri hoiti johtamansa ensimmäisen EU:n ministerineuvoston kokouksen todella upeasti. Katselin sen ylpeänä ja kyyneleet ilosta silmissäni. Katsokaa muutkin. Suosittelen!
Sirkka-Liisa Anttila
entinen kansanedustaja, EU-parlamentin jäsen, ministeri ja Keskustanaisten pj.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää