7.4.2017

Puukoulu tai maksuton päivähoito

Kirjoitus on julkaistu Suomenmaan kolumnina 7.4.2017.

Keskustan johdolla Suomen talous on viimein saatu nousuun. Työttömyys pienenee ja uusien työpaikkojen määrä kasvaa.

Myös kuntien taloudessa on suunta kääntynyt. Viime vuonna kuntien rahoitus parani 450 miljoonalla eurolla. Tästä huolimatta oppositiota kuunnellessa tulee kuva, että peruskoulua myöten kaikki tekemisen eväät on leikattu. Se ei pidä paikkaansa.

Kyse on punavihreän opposition kunta­vaa­lib­luf­fista. Keskus­ta­hal­li­tuksen toimin kuntien taloutta on leikkaamisen sijaan vahvistettu, lähes 300 miljoonalla eurolla. Paljon on edelleen kirittävää, mutta suunta on nyt oikea.

Sen sijaan, kun keskusta oli viime kaudella oppositiossa, iski sini­pu­na­hal­li­tuksen leikkuri juuri kuntiin. Edellisen hallituksen toimesta kunnilta leikattiin lähes 1,5 miljardia euroa.

Se oli leikkaus kirjastojen valikoimiin, lähikouluihin ja terveisiin koulu­ra­ken­nuk­siin. Se oli leikkaus terveys­kes­kuk­siin ja vanhus­ten­pal­ve­luihin. Se oli leikkaus kaikkiin käyttämiimme arkipäivän perus­pal­ve­luihin. Edellinen hallitus ei saanut työllisyyttä käännettyä parempaan ja laittoi kunta­päät­täjät tekemään ikävän työn perus­pal­ve­luista säästämisessä vietyään ensin rahat pois. Nyt on toisin.

Tarina on tuttu jo Lipposen ajoista lähtien. Aina, kun keskusta on oppositiossa kunnat kärsivät ja kuntataloutta heikennetään. Keskustan halli­tus­vas­tuulla kuntataloutta on parannettu.

Kilpailijat syyttävät keskustaa rahan lapiomisesta kasvu­kes­kuk­sista maakuntiin. Kyse on yksin­ker­tai­sesti vain tasa-arvosta ja oikeu­den­mu­kai­suu­desta.

Kuntien valti­o­no­suudet muodostuvat ennen kaikkea sairas­ta­vuuden ja ikärakenteen perusteella. Niillä varmistetaan, että kaikki suomalaiset lapset pääsevät tasokkaaseen kouluun. Niillä varmistetaan, että jo päivätyönsä tehneet saavat ihmisarvoisen hoivan.

Vastustaako tätä joku?

Lapset kannattaa ja tulee kouluttaa ja ikäihmisistä huolehtia, oli heidän koti­o­soit­teensa mikä tahansa. Kulutkaan eivät ainakaan laske, mikäli koulut ja vanhus­ten­pal­velut keskitetään vain kaupunkeihin.

Ensi sunnuntaina valitaan uudet kunta­päät­täjät. Heillä on nyt viime kautta paremmat mahdol­li­suudet kehittää kotikuntaansa, kun talouden tila on turvattu. Toisessa kunnassa se saattaa tarkoittaa puukoulun rakentamista, toisessa maksuttoman päivähoidon kokeilemista.

Kuntalaiset tietävät itse parhaiten. Siihen tarvitaan kuitenkin mandaatti sinulta. Muistathan äänestää!