27.3.2020

Kolumni on julkaistu 27.3.2020 Maaseudun Tulevaisuudessa
Isänmaallisia tekoja voi tehdä joka päivä ostamalla ja syömällä kotimaista ruokaa, olipa se lihaa, kalaa, kasviksia tai mitä tahansa. Hamstrata ei kuitenkaan tarvitse, sillä ruokaketju pelaa myös kriisin keskellä.
Lue lisää25.3.2020

Kolumni on julkaistu 25.3.2020 Uusi Rovaniemi -lehdessä
Kukapa olisi uskonut, kun vastikään juhlimme uutta vuosikymmentä, millaiseksi vuoden 2020 alku muodostuukaan? Hallitusohjelmamme sisälsi paljon hyviä, myös lappilaisille tärkeitä tavoitteita, mutta moni asia on mennyt nyt uusiksi.
Ympäri maailman kiertävä koronavirusepidemia on levinnyt myös Suomeen. Ihmisten terveys on uhattuna, maassa vallitsevat poikkeusolot. Talous on ajautumassa taantumaan, tuhannet ihmisten pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Etenkin pienyrityksillä edessä ovat synkät näkymät. Monen tavallinen, rauhallinen arki ja kevään odotus on vaihtunut pelkoon ja ahdistukseen.
Lue lisää20.3.2020

Tässä tilanteessa meidän on puhallettava yhteen hiileen. Ei ole olemassa hallitusta ja oppositiota, ei työnantajia ja työntekijöitä. Toisista välittäminen ja sillan rakentaminen kriisin yli yhdistävät nyt jokaista suomalaista. Yksikään yrittäjä tai työntekijä ei ole syyllinen käsillä olevaan tilanteeseen.
16.3.2020

Tilanne on koronaepidemian vuoksi vakava. Emme voi tietää, kuinka pitkään kriisi kestää ja miten se vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Tärkeintä on pehmentää iskua, jonka kohteeksi ihmiset joutuvat.
Terveys ja turvallisuus menevät nyt kaiken edelle. Suomeen julistetaan poikkeustila. Esimerkiksi kaikki koulut menevät kiinni.
Hallitus antaa tällä viikolla lisätalousarvioesityksen, jolla varmistamme terveydenhuollossa tarvittavat resurssit. Koronaviruksen hidastaminen ja hoitaminen eivät jää rahoituksesta kiinni.
Lue lisää3.3.2020

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 28.02.2020
"Monipaikkaisessa ja paikkariippumattomassa työssä on paljon mahdollisuuksia. Moderni teknologia mahdollistaa työskentelyn kotiseudulta käsin.
Keskustan ministerit ovat laittaneet omilla hallinnonaloillaan liikkeelle selvityksiä, jotka edistävät monipaikkaisen työn tekemistä koko maassa."
Lue lisää26.2.2020

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen puheenvuoro 26.2.2020
Eduskunta, pikkuparlamentin auditorio
Päämääränämme kaikessa ulkopoliittisessa toiminnassa täytyy olla kansallinen etu. Sen oivallamme myös muilta.
Kansallista etuamme ajetaan parhaiten kansainvälisen yhteisön kautta. Isänmaallisuus ja kansainvälisyys eivät ole toistensa vastakohtia. Viisas maa yhdistää ne toiminnassaan omaksi vahvuudekseen ja koko maapallon kehityksen hyväksi.
Lue lisää8.2.2020

Keskusta on hallituksessa tärkeillä paikoilla vaikuttamassa isänmaahan. Aate on ainutlaatuinen ja kenttäväki valmiina taisteluun.
Horjuneen luottamuksen syyt on otettava vakavasti, ja on ymmärrettävä, ettei Keskusta nouse itsestään – meidän jokaisen työpanosta tarvitaan.
Emmekä me työtä pelkää, vaan käännämme vahvalla politiikalla ja kenttätyöllä Suomen ja Keskustan ylös!
Lue lisää5.2.2020

Kolumni on julkaistu 5.2.2020 Uusi Rovaniemi -lehdessä
"Keskustan linja on, että ilmastohaasteeseen on vastattava konkreettisten ratkaisujen kautta. Toimiva ilmasto- ja energiapolitiikka on sitä paitsi myös elinkeino- ja aluepolitiikkaa, joka luo uutta työtä ja investointeja koko maahan. Kivihiilestä ja öljystä luopuminen vähitellen on keskeinen vastauksemme ilmastohaasteeseen, mutta ei suinkaan ainoa."
Lue lisää
31.1.2020

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 31.1.2020
"Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on ollut aina ihmisten kokemus ”samaan veneeseen” kuulumisesta. Hyvinvointiyhteiskuntamme keskeinen ajatus on, että jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet asuinpaikasta tai taustasta riippumatta. Tämä luo vakautta ja yhteiskuntarauhaa sekä tarjoaa parhaat lähtökohdat yritteliäisyydelle ja omien unelmien kurkottamiselle."
Lue lisää23.1.2020

Eduskunnassa 23.1.2020.
"Keskustalaisuus on ratkaisukeskeistä edistysmielisyyttä. Keskusta on aina osannut peilata arvojaan muuttuneeseen yhteiskuntaan ja toimia ratkaisijana yhteiskunnan kohtalonkysymyksissä."
Lue lisää22.1.2020

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin puhe OP Ryhmän Tutkimussäätiön teemaseminaarissa Helsingissä 22. tammikuuta.
Lue lisää3.1.2020

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 3.1.2020
"Poliitikkojen tehtävä on kristallinkirkas: varmistaa toimivat julkiset palvelut. On kunniakysymys hoitaa elämäntyönsä jo tehneet ikäihmiset hyvin. On kaikkien suomalaisten etu, että jokainen suomalainen lapsi ja nuori saa asuinpaikasta riippumatta mahdollisuuden hyvään koulutukseen."
8.12.2019

"Keskustalle kaikista tärkeintä on suomalaisten arki. Tavallisten, kovaa työtä tekevien miesten ja naisten arki. Heidän arki, jotka eivät vielä töihin ole päässeet. Arjen kysymykset, joita ihmiset miettivät kahvipöydissään. Niihin kysymyksiin Keskustan pitää antaa vastauksia. Vastauksia siitä, että kuoppaiset tiet saadaan korjattua. Lohtua työttömälle, että töihin kyllä pääsee. Kannustusta sille yksinyrittäjälle, että hän kyllä jaksaa. Turvaa ikääntyviä vanhempiaan pohtivalle, että saavathan he varmasti hyvää hoivaa. Näissä arkisissa tavallisissa asioissa keskustan täytyy olla Suomen paras."
Lue lisää23.11.2019

"Uskon, että kestävä uusi rakentuu koetellun vanhan päälle.
Kyllä tätä maata kantavat myös tästä eteenpäin suomalainen sisu ja sydän. Samasta yrittämisen ja välittämisen omintakeisesta ja ainutkertaisesta yhdistelmästä myös Keskusta on yli sata vuotta sitten syntynyt. "
Lue lisää20.9.2019
Googlen investointien olevan hieno asia Suomelle ja suomalaiselle elinkeinoelämälle. Päätökset kertovat siitä, miten hyvä investointiympäristö Suomi on.
– Totta kai on hienoa, että Googlen toimitusjohtaja vierailee Suomessa ja vielä tällaisten hyvien uutisten kera, jotka edistävät digitalisaatiota ja samalla uusiutuvaa energiaa