2.9.2020
Tunnistan Suomessakin merkkejä USA:n, Britannian tai Ranskan kaltaiselta jakautumisesta.
Meillä ei ole varaa olla arvostamatta tämän maan eteen tehtävää työtä, oli se sitten minkälaista tahansa.
Leipää tälle maalle tuottaville on annettava niiden ansaitsema arvo.
Lue lisää27.8.2020

Keskustan puheenjohtaja ja jatkoon pyrkivä Katri Kulmuni julkaisee oman investointiohjelmansa työn, toivon ja tulevaisuuden kehittämiseksi koko Suomeen. Kulmuni vaatii, että Keskusta tarjoaa Suomelle vision, jolla hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpidetään ja koko maan kattavasta kehittämisestä voidaan pitää kiinni. Lue investointiohjelma liittestä.
Linkki päivitetty
20.8.2020

Puheenjohtaja Katri Kulmuni totesi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että nyt on aika satsata nuoriin. “Koronakriisi on vaikuttanut erityisen paljon nuorten mahdollisuuksiin työllistyä ja päästä ensimmäiseen työpaikkaan. Keskusta katsoo, että budjettiriihessä on sovittava kokonaisuudesta nuorten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden uskon vahvistamiseksi. Nyt tarvitaan nuorisopaketti”, sanoo Kulmuni.
Lue lisää29.7.2020

Kuntavaalikiertueeni ”Kokeile Kepua” on ulottunut eri puolelle maata. Sen merkeissä olen käynyt sen merkeissä yhteensä yli 60 paikkakunnalla. Kiertue jatkuu tänään Kainuussa ja huomenna torstaina Pohjois-Pohjanmaalla.
Jokaisella paikkakunnalla on ollut mukavasti väkeä paikalla. Monet ovat olleet iloisia, että raskaan koronakevään jälkeen on ollut jälleen mahdollista kokoontua Keskustan teltoille. Olen saanut paljon palautetta ja käynyt runsaasti keskusteluja tilaisuuksiin tulleiden ihmisten kanssa.
28.7.2020

EU:n elpymisrahasto avaa tarpeen laajalle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Jos tätä ei käydä, tulemme antaneeksi väärän viestin EU:n tulevalle suunnalle.
13.6.2020

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunin puhe puoluevaltuustossa Helsingissä 13.6.2020.
Koko maan kehittäminen on asia, joka erottaa Keskustaa ratkaisevalla tavalla muista puolueista. Toki Keskusta on kokonaisuus. Alueellisuuteen yhdistyy sosiaalireformistinen linja, joka tukee vahvaa perusturvaa ja , jokaisen mahdollisuuksia. Köyhän asiaa on elinikäinen oppiminen.
Ja kun tähän yhdistää vielä vihreyden, on keskustan kolmio valmis.
Lue lisää2.6.2020

Tähän asti talouspolitiikan ensisijaisena tavoitteena on ollut akuuttiin kriisin vastaaminen sekä ihmisten ja yritysten kannatteleminen yli pahimman. Nyt Suomen avautuessa haluamme tukea yhteiskunnan ja talouden elpymistä, vahvistaa luottamusta tulevaan.
Hallituksen tänään sopimassa yhteensä 5,5 miljardin euron elvytyslisätalousarviossa on kysymys siitä, että koko Suomi laitetaan jälleen liikkeelle. Tuemme Suomen palaamista takaisin kasvun tielle ja teemme valintoja, jotka tukevat maamme jälleenrakentamista koronan jälkeisessä ajassa.
15.5.2020

Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomenmaassa 15.5.2020
Meillä keskustalaisilla on erityistä annettavaa Suomen jälleenrakentamiseen. Hajautetun yhteiskuntarakenteen kiistattomat edut sekä kotimaisen ruoantuotannon ja kaikkinaisen huoltovarmuuden merkitys ovat koronakriisin myötä jokaiselle selvää.
Lue lisää13.5.2020

Kolumni on julkaistu Uusi Rovaniemi-lehdessä 13.5.2020
Lapille muuttunut tilanne on vaikea, mutta avaa myös mahdollisuuksia. Uskon, että kotimaan matkailu tulee lisääntymään tulevina aikoina. Sitten kun koronaepidemia on saatu kuriin, voi monella olla edelleen korkea kynnys lähteä ulkomaille huvin vuoksi. Suomi sen sijaan tuntuu tutulta ja turvalliselta – mutta siellä voi kuitenkin olla paljon uutta nähtävää.
Lue lisää
8.5.2020

Vesa Vihriälän johtama professorityöryhmä on jättänyt tänään ansiokkaan raporttinsa, jossa haetaan Suomen taloudelle tietä ulos koronakriisistä ja eväitä maamme jälleenrakentamiseen. Se tarkoitta suuntaa kohti uutta kasvua, hyvinvointia ja korkeaa työllisyyttä. Tie on pitkä ja tulee kestämään vuosia.
Vaikuttavilla elvytystoimilla lähivuosien aikana koko Suomi on saatava kasvuun. Työpaikat ja yritykset on kannateltava kriisin yli. Osaamista, innovaatiota sekä investointeja kestävään kehitykseen on vauhditettava eri puolilla maata.
Lue lisää29.4.2020

Tervetuloa seuraamaan Keskustan K-Studiosta tai Keskustan nettisivujen KeskustaTV:stä vapun erikoislähetystä. Keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Katri Kulmunin puheenvuoro klo 18.30. Lisätietoa: Keskusta.fi/vihreavappu
Lue lisää24.4.2020

Kolumni on julkaistu 24.4.2020 Maaseudun Tulevaisuudessa
Meillä on huomattavasti paremmat lähtökohdat kohdata uusi kriisitilanne kuin aiemmilla sukupolvilla. Kiitos kuuluu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille. Olemme monilla mittareilla yksi maailman parhaista maista.
Lue lisää17.4.2020

Kirjoitus on alunperin julkaistu MTV Uutisten nettikolumnina 17.4.2020
"Tässä vaiheessa valtiovallan on ollut välttämätöntä tehdä kaikki voitava epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Ihmisten terveyden ja turvallisuuden kannalta välttämättömät toimet tullaan tekemään. Samalla yrityksille halutaan luoda siltaa tulevaan. Yhteiskuntamme ei pysy pystyssä ilman työtä ja työpaikkoja."
Lue lisää8.4.2020

Koronakriisin myötä suomalainen yhteiskunta on uuden edessä. Tarvitsemme uutta ajattelua, arvokeskustelua ja yhteenkuuluvuutta. Perimmäisin kysymys on yhteiskuntarauhan turvaaminen.
Talouden puolella velkaannumme miljardien edestä, vähintään kaksinumeroisella summalla. Kun nyt on välttämätöntä vastata akuuttiin kriisiin miljardien eurojen edestä, on meillä tulevaisuudessa entistäkin suurempi vastuu pitää huolta yhteisestä isänmaastamme.
Lue lisää