30.9.2020
Pääkaupunkien yhteistyötä rajaseutujen ratkaisuille
"Länsi- ja pohjoisrajan ihmiset ovat joutuneet korona-aikana poikkeuksellisen paineen keskelle. Monen rajalla elävän elämänpiiri puolittui, kun tavanomaisille asioille ei voinutkaan kuukausiin lähteä Ruotsiin tai Norjaan.
Koronan hellittäessä sisärajavalvontaa lievennettiin, mutta epidemian jälleen voimistuessa Pohjoismaissa sisärajavalvonta on tällä viikolla palannut myös Suomen ja Ruotsin sekä Norjan välisille rajoille."
Kirjoitus on alunperin julkaistu Kemi-Tornio Kaupunkilehdessä 30.9.2020. Lue lisää klikkaamalla.

Länsi- ja pohjoisrajan ihmiset ovat joutuneet korona-aikana poikkeuksellisen paineen keskelle. Monen rajalla elävän elämänpiiri puolittui, kun tavanomaisille asioille ei voinutkaan kuukausiin lähteä Ruotsiin tai Norjaan.
Koronan hellittäessä sisärajavalvontaa lievennettiin, mutta epidemian jälleen voimistuessa Pohjoismaissa sisärajavalvonta on tällä viikolla palannut myös Suomen ja Ruotsin sekä Norjan välisille rajoille.
Sisärajavalvonta antaa ihmisille tärkeän signaalin, että tarpeetonta liikkumista valtion rajan yli on syytä välttää, mutta itse virustahan Rajavartiolaitos ei pysty pysäyttämään. Sen sijaan rajat ylittävä testausyhteistyö toisi tuloksia. Tähän ei ole saatu vieläkään toimivaa mallia.
Viruksen torjunnassa toki tärkeintä on muistaa meidän oma vastuu. Noudetaan ajankohtaista ohjeistusta ja muistetaan käsi- ja yksimishygenia.
Koronakriisi on paljastanut kaksi seikka rajankäynnistä. Ensinnäkin pidämme itsestään selvänä pohjoismaista vapaata liikkuvuutta. Toiseksi nyt on kaikkien nähtävillä se, kuinka heikot yhteydet pääkaupunkien toimijoilla toistensa kanssa tosiasiallisesti on.
Valtion tasolla on tiettyjä perinteikkäitä aloja, joilla yhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa tehdään. Tällainen on esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan ala. Sen sijaan moniin puhtaammin kansallisiin kysymyksiin liittyvät toiminnat kuten sosiaali- ja terveysministeriön ala, eivät toimi. Yhteydet vastaaviin ministeriöihin naapurimaissa ovat rajayhteistyön kannalta heikot.
Tilanne on ajan myötä heikentynyt. Pohjoismaiset yhteydet niin virkamies- kuin poliittikkotasolla ovat vähentyneet. Pohjoismaista yhteistyötä harrastaa kansanedustajista kourallinen, mutta paljon useamman soisi mahdollisuuteen tarttuvan.
Jokaisella ministeriöllä varmasti on teoriassa toimivat suhteet vastinlaitokseensa, mutta tarvitaan myös käytäntöä. Esimeriksi yhteistä linjaa testaustoimintaan raja-alueilla ei ole saatu aikaiseksi.
Niinpä Suomi laittaa taas tästä viikosta lähtien rajavartijat sisärajoille estämään viruksen leviämistä, vaikka paremmin länsi- ja pohjoisrajalla toimisi sosiaali- ja terveysviranomaisten tiivis rajanylinen yhteistyö ja tehokas testaaminen.
Toivottavasti koronavirus tuo pohjoismaiselle yhteistyölle sen ansaitseman arvostuksen. Paperilla perinteikäs asia vaikuttaa olevan kunnossa, mutta käytännöstä en ole ollenkaan vakuuttunut.
Tiivis pohjoismainen yhteistyö voisi avata Lapille myös erityisratkaisut. Hallitus on luvannut alueellista tarkastelua koronaviruksen hoidossa, mutta tämä ei ilmeisesti koske maan pohjoisosaa.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää