18.2.2015

Meltosjärvi: minne menee metsähake?

Energiaomavaraisuuden nostaminen on tavoitteena yhä useamman suomalaisen mielissä. Ukrainan kriisi viimeistään tähän herättää.

Suoraan kentältä kuultuna viime vuosikymmenen energiapolitiikan menestystarina eli metsähakkeen käyttö on nyt todellisessa vallinkauhassa.

Eduskunta on päättämässä uudesta hakkeen käyttöä vaikeuttavasta laista lähiaikona.

Metsäenergia on uusiutuvaa ja sen keruu auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. Kivihiiltä tai öljyä korvattaessa jäävät myös metsähake-eurot Suomeen naapurimme Venäjän sijaan. 

Hyvä homma siis kaikkiaan. 

Metsähake tarvitsee sähkön tuotantoon kuitenkin pienen tuen, jotta se olisi fossiilista tuontienergiaa kannattavampi käyttäjälle. Hallitus tätä tukea päätti leikata kolmannekselle pari vuotta sitten.

Seuraukset olivat odotetun mukaiset. Rovaniemen Mustikkaanmaan voimalainvestointi siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Pohjanmaalla jo rakennetuissa laitoksissa on siirrytty käyttämään pitkälti kivihiiltä.

Onneksi hallitus seurauksiin heräsi ja vihreiden(!) lähdettyä hallituksesta päästiin hakkeen asemaa parantamaan. Samalla kuitenkin ryhdyttiin haketta jakamaan kahteen luokkaan (järeämmällä puulle vain puolet tuesta), koska pelätään, ettei puuta riitä meille kaikille äärimmäisten tärkeiden selluinvestointien myötä.

Lapista katsottuna tämä on omituista etelän höpötystä. Meillä jää joka vuosi valtaosa puuston kasvusta kokonaan hyödyntämättä. Eiköhän olisi oikeasti aika edetä tässä asiassa koko maan etu mielessä.

Tehdään rajoituksia heti sitten, kun puut ihan oikeasti uhkaavat täältä loppua. Siihen saattaa kyllä tovi mennä..

Lapin yliopistoon tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajakoulutus

19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.

 

Lue lisää
Lapin elinkeinot rinnakkain

18.3.2023

Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.

Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.

Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.

Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.

Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.

Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.

Lue lisää
Eduskuntavaalivideo: Lapin sitkeää tekoa

15.3.2023

Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.

Lue lisää
Laitetaan uutta putkeen Lapin liikennehankkeiden puolesta!

10.3.2023

Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.

Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.

 

Sie päätät, jatkuuko työ!

Lue lisää
Sie päätät, jatkuuko työ!

3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.

Lue lisää
Emme saa unohtaa, mitä Ukrainassa tapahtuu

24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Katri ilman muuta puheenjohtajaksi. Katri on nuori pystyvä tuohon työhön. Kun opettelee erottamaan asioista olennaisen, näkee kokonaisuuksia mitä pitää korjata. Ottaa huomioon kansan mielipiteet. Nuorissa on tulevaisuus."