3.6.2020
Maksan esiintymiskoulutusten kustannukset ministeriöille takaisin
Aloitin elinkeinoministerin tehtävässä noin vuosi sitten. Uusi tehtävä oli vaativa. Aikaisempi kokemus politiikassa ja neljän vuoden kokemus eduskunnan talousvaliokunnan jäsenenä valmistivat minua tähän tärkeään tehtävään. Koin silti, että ajaessani itseäni sisään elinkeinoministerin laajan toimialan asioihin tarvitsin vahvistusta myös viestinnälliseen osaamiseeni.
Avustajani kävi keskustelua edellytyksistä hankkia viestintä- ja esiintymiskoulutusta TEM:n viestintä- ja hallintoyksikköjen kanssa. Tältä pohjalta ministeriö neuvotteli sopimuksesta viestintätoimisto Tekirin kanssa. Siirryttyäni valtiovarainministeriksi vastaava sopimus tehtiin valtiovarainministeriön kanssa.
En osallistunut varsinaisten sopimusten laadintaan millään tavalla. Tämä on normaali hallinnollinen käytäntö ministeriöissä.
Asian noustua nyt esille olen käynyt tehtyjä sopimuksia läpi molempien ministeriöiden virkamiesten kanssa. Sopimuksiin ei liity juridisia tai hallinnollisia ongelmia.
Ministeriöt ovat viestineet tänään asiasta ja vahvistaneet, että kaikki esiintymiskoulutusta koskevat hankintasopimukset on tehty valtioneuvoston hankintaohjeiden mukaisesti. Asiakirjat on julkaistu pyynnöstäni tänään valtiovarainministeriön verkkosivuilla.
Vaikka sopimukset kestävät oikeudellisen tarkastelun, ei se yksistään riitä. Ymmärrän asiaa kohtaan esitetyn kritiikin ja siksi olen tullut johtopäätökseen, että haluan itse maksaa ministeriölle esiintymis- ja viestintäkoulutuksesta aiheutuneet kustannukset.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää