Maalaisjärjellä rajaesteiden kimppuun

Vierailin muutama viikko sitten Torniojokilaakson maakuntamuseossa. Läpi historian seurasi ajatus jokilaaksomme kansainvälisyydestä. Ihmiset ja tavarat ovat kielestä ja rajan sijainnista riippumatta aina vaihtaneet tarvittaessa paikkaa.

Tämä palautui mieliin kun seuraan keskustelua siitä, mihin pellolaiset saavat mennä päivystykseen.

Tästä rajan ylittämisestä jokilaakso elää vielä tänäkin päivänä. Tämä myös ymmärretään – ainakin juhlapuheissa. Käytännössä tilanne on usein toinen. Se kaikkein toimivin tapa törmää hallinnollisiin esteisiin.

Pohjoismaiden pääministerit perustivat joku aika sitten rajaestefoorumin ainoana tarkoituksenaan purkaa ajan saatossa tulleita rajaesteitä.

Savottaa riittää. Luettelen tässä vain muutaman rajaesteen: rajat ylittävät kuntayhtymät eivät ole mahdollisia, rekkojen painorajoitusten kanssa on ollut ongelmia, sosiaaliturvassa mennään helposti solmuun, työharjoittelujaksoa ei saa tehdä yli rajojen, työkoneiden arvonlisäverosta vaaditaan ylimääräisiä takuusummia ja rakennusalan standardit vaihtelevat perusteettomasti.

Pääongelma tuntuu olevan se, että useammin kuin kerran vastuu on siirtynyt eteenpäin. Kunnissa sanotaan, että AVI tai ELY ei mahdollista, siellä vedotaan Helsingissä säädettyihin lakeihin ja Helsingissä vedotaan Brysseliin. Jossakin matkalla unohtuu maalaisjärki.

Nähdäkseni se on palautettavissa ainoastaan palauttamalla päätöksentekoa lähemmäs niitä, jotka päätösten seuraukset kantavat. Niin myös Matarengin päivystyksen osalta. AVI noudattaa Helsingistä tulleita ohjeita ja säädöksiä, mutta se ei ole koko kuva asiasta.

Oikeastihan ei voi olla niin, että AVI tietää paremmin kuin pellolaiset itse, onko Norrbottenin maakäräjien kanssa solmittu sopimus terveydenhuollon päivystysyhteistyöstä kuntalaisten edun mukainen vai ei. Tarvitsemme lisää luottamusta paikalliseen maalaisjärkeen.