22.2.2015
Liedakkalan paneeli: koulutuksen turvaaminen kansallinen hanke
Liedakkalan vaalipaneelin oli kertynyt kolmatta kymmentä kuulijaa. Ykköshuolen aihe oli koulutuksen turvaaminen.
Jäin pohtimaan sitä kuinka syvät seuraukset koulutuspolitiikan valinnoilla on tänne pohjoiseen Suomeen.

Keminmaan päättäjät ovat isojen ja vaikeuden asioiden äärellä Keminmaan valtuuston kokoontuessa huhtikuussa.
Päätettävän on paitsi Liedakkalan koulun jatko, myös mahdollinen kuntaliitos Simon ja Kemin kanssa.
Koulutuksen leikkaukset ovat olleet viime viikkoina myös valtakunnan politiikan kärkipuheenaiheita. Keskusta teki välikysymyksen koulutuksesta. Hyvä niin.
Opetusministeri Kiurun johdolla on koulutuksesta leikattu noin 5 %. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus asiasta. On katsottava myös leikkausten kohdennusta. Esimerkiksi Länsi-Lapin ammattioppilaitos Lappiasta on leikattu kolme kertaa maan keskiarvoa enemmän eli 15 %.
Erityisen kovaan nämä leikkaukset ovat puolestaan osuneet Keminmaahan, Pelloon, Simoon ja Kolariin, joista toimipisteet lakkaa. Tämä tarkoittaa 365 aloituspaikan lopettamista. Sattumalta ikään kuin vuodelle jokaiselle päivälle yksi paikka.
Tästä uhkaa kehkeytyä varsinainen kierre. Aloituspaikkoja vähennetään, jonka myötä alueen elinvoima heikkenee ja sitten taas päästään aloituspaikkoja vähentämään.
Näin vientivetoisella alueella osaava työvoima on kaiken A ja O. Tämä linja uhkaa ennen pitkää merilappilaista perusrakennetta: luonnonvaroihin pohjaavaa teollisuuttamme, joka tuottaa 10 % Suomen vientituloista.
Sama huolenaihe koskee peruskouluamme. Siinä uhkana on lukiouudistuksen heijastuminen yläkouluihin. Kiuru on linjannut erittäin kovat säästötavoitteet lukioille. Raamit on lyöty kiinni. Hallinnosta ei voi enää säästää. Tästä uhkaa jäädä musta pekka seuraavalle hallitukselle.
Olisi äärimmäisen tärkeää huomata, että Lapin kunnissa lukio ja yläkoulu muodostavat toimivan kokonaisuuden. Opettajat opettavat molemmissa asteissa. Lukion poistuminen heijastuu voimakkaasti siten myös yläkoulun toimintaan.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää