Lapissa on jo nyt suojeltu melkein kolmannes metsäpinta-alasta, enemmän kuin missään muualla Suomessa

Asiahan ei näin aina ole. Kannatan kohdennettua ja perusteltua suojelua, mutta mikään kaikki ratkaiseva asia se ei ole.

Ensinnäkään suojelu ei ole ilmastonkaan kannalta aina ja kaikissa tapauksissa hyväksi.

Nyt metsien kasvu on hidastunut, mikä osaltaan vaikuttaa hakkuiden ohella metsien hiilinieluun.

Keskeisimpiä syitä tähän on se, että etenkin Lapissa erittäin suuret metsäpinta-alat ovat siirtyneet ikäluokkaan 60-80 vuotta. Tässä iässä metsät menettävät kasvukykyään ja myös terveyttään.

Nämä metsät muodostavat eräänlaiset ”metsien suuret ikäluokat”, joissa kasvu on alkanut jo selvästi heikentyä. Kasvu näillä aloilla ei palaudu aiemman vahvan kasvun vaiheeseen, ellei niitä uudisteta. Parhaimmillaan metsäpalstan hiilensidonta on 20–60 vuoden iässä.

Hakkuut toki vaikuttavat nieluun, mutta niin vaikuttaa ajan kuluessa hakkaamattomuuskin. Jos nuo ”suuret ikäluokat” suojeltaisiin palautuisivat ne nopean kasvun vaiheeseen ainoastaan luontotuhojen ja metsäpalojen kautta.

Tuhot eivät ole Suomessa yleisiä, mutta metsien ikä lisää alttiutta tuhoille. Muista maista tiedetään, että kirjanpainajat ja muut ovat aiheuttaneet valtavia metsätuhoja. Ensin puut menettävät terveytensä, sitten kuivuvat ja ovat lopulta alttiita metsäpaloille.

Vaikka palon jälkeen metsät toki palautuvat nopean kasvun vaiheeseen, on hiilidioksidi palossa vapautunut ilmakehään ilman, että sillä olisi voitu korvata fossiilisia tuotteita.

Lapissa on jo nyt suojeltu melkein kolmannes metsäpinta-alasta. Tämä on todella paljon verrattuna mihinkään muuhun Suomen alueeseen.

Lapissa lisäsuojelulla ei samalla tavalla tavoiteta monimuotoisuushyötyjä, mitä suojelulla muualla olisi. Lapissa saadaan hehtaareita, mutta jos todella halutaan monimuotoisuutta suojella tullaan Etelä-Suomen alueille. Monimuotoisuuden sijaan todellinen syy pohjoisen painotukseen löytyy siitä, että etelässä metsät ovat valtion omistuksen sijaan laajasti yksityisomistuksessa. Tämä edellyttää maanomistajille maksettavia korvauksia.

Suojelun lisääminen ”edullisesti” valtion mailla Pohjois-Suomessa ei juurikaan vaikuta enää monimuotoisuuden parantumiseen, kun monimuotoisuutta pitäisi parantaa nimenomaan eteläisen Suomen laji- ja luontotyypeissä.

Lopuksi on muistettava, että Lapin eteläreunalla on tunnetusti myös merkittävää metsä- ja sahateollisuutta. Metsä Groupin Kemin miljardi-investointi ja Tervolan molempien sahojen modernisoinnit pohjaavat kaikki puun saatavuuteen.

En usko, että on mitenkään mahdollista kuroa kiinni sitä taloudellisen hyvinvoinnin ja työllisyyden menetystä, jos puuta ei edelleen saada liikkeelle myös Lapissa.

Samalla korvaavat tuotteet valmistettaisiin joko jostain muusta kuin puusta - tai sitten puusta, mutta muualla. Mikä etu tässä olisi ympäristönkään kannalta?