18.3.2016
Kulmuni: yliopistojen vähentämisestä ei sovittu hallitusohjelmassa
Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) huomauttaa, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen Yle A-studiossa 17.3. esittämä tavoite yliopistojen määrän vähentämisestä ei ole hallitusohjelman mukainen.

- Hallitusohjelmassa on sovittu korkeakoulusektorin säästötavoitteista. Hallitusohjelman liitteessä kuitenkin todetaan, että ”yliopistojen itsehallintoa kunnioittaen päätöksenteko kustannussäästön toteuttamisen edellyttämistä toimista jätetään korkeakouluille.” Korkeakoulut voivat päästä säästötavoitteisiin ja tiivistää yhteistyötään muutenkin kuin yhdistymällä, Kulmuni muistuttaa.
Kulmunin mukaan on haitallista antaa korkeakouluille sellaisia signaaleja, että ennen pitkää etenkin pienten ja keskisuurten yksiköiden asema on uhattuna.
- Korkeakoulut ovat kovien säästöpaineiden alla eikä tähän tarvita enää yhdistymispaineita päälle. Toin jo viime syksynä esiin, että suuret yliopistot eivät ole tae menestykselle eikä niitä kannata itseisarvoisesti tavoitella, Kumuni sanoo.
Lisätietoja: Katri Kulmuni, 044 2555 903, katri.kulmuni@eduskunta.fi
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää