10.5.2017

Kulmuni Arktisen neuvoston kokoukseen

EDUSKUNTATIEDOTUS 10.5.2017

Arktisen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) osallistuu Arktisen neuvoston ministerikokoukseen Alaskan Fairbanksissa ulkoministeri Timo Soinin (ps.) valtuuskunnassa.

Kokouksessa Suomi aloittaa kaksivuotisen puheenjohtajakautensa Arktisessa neuvostossa. Puheenjohtajuus vaihtuu Yhdysvalloilta Suomelle 11. toukokuuta.

”Suomen puheenjohtajuuskauden tärkeimmät teemat liittyvät muun muassa ympäristönsuojeluun, viestintäyhteistyöhön, koulutukseen ja meteorologiaan. Puheenjohtajuus antaa lisäksi mahdollisuuden edistää Suomen arktista osaamista. Näitä kaikkia asioita aion pitää esillä myös parlamentaarikkokonferenssin työssä”, Kulmuni sanoo.

Kulmuni tapaa Fairbanksissa Arktisen parlamentaarikkokonferenssin pysyvän komitean puheenjohtajan, norjalaisen kansanedustajan Eirik Sivertsenin ja yhdysvaltalaisen senaattorin Lisa Murkowskin, joka Kulmunin tavoin on pysyvän komitean jäsen.

Arktinen neuvosto on kahdeksan arktisen maan (Pohjoismaat, Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat) hallitusten yhteistyöelin, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua arktisella alueella. Neuvoston työhön osallistuvat myös alkuperäiskansojen edustajat.

Arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssiin osallistuu kansanedustajia samoista maista, jotka kuuluvat Arktiseen neuvostoon sekä lisäksi Euroopan parlamentista ja alkuperäiskansojen järjestöistä. Arktisen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskuntaan kuuluu kuusi kansanedustajaa. Konferenssi kokoontuu joka toinen vuosi. Kokousten välillä työtä johtaa kymmenjäseninen pysyvä komitea.

Lisätiedot:

Kansanedustaja Katri Kulmuni 044 255 5903

Arktisen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunta eduskunta.fi –palvelussa:

https://www.eduskunta.fi/FI/kansainvalinentoiminta/Arktinen_valtuuskunta/Sivut/default.aspx

Fairbanksin ulkomnisterikokous Arktisen neuvoston sivuilla:

http://www.arctic-council.org/index.php/en/our-work2/8-news-and-events/449-fairbanks-ministerial-03

Â