14.3.2015
Keskustan ehdokkaat Ylitornion paneelissa - huoli nuorten työpaikoista kova
Tuossa kuvassa olen "koputtamassa" parhaillaan jonkun lappilaisen nuoren oveen ja tarjoamassa töitä.
Yrityskoordinaattorina saatan yhteen työttömiä lappilaisia nuorio ja yritysten työntekijätarpeita. Jo varsin nopeasti on käynyt ilmi, että halukkaita työntekijöitä ei välttämättä ole, vaikka paikkoja tarjotaan.
Sosiaaliturvamme painaa osaltaan toimettomuuteen.

Työssäni yrityskoordinaattorina saatan yhteen yritysten työntekijätarpeita ja työttömiä lappilaisia. Jo varsin nopeasti on käynyt ilmi, että halukkaita työntekijöitä ei välttämättä ole, vaikka paikkoja tarjotaan.
Tätä selittää etenkin passivoiva sosiaaliturva. Byrokratia on kova ja tukien palautusuhka pelottaa. Ei jakseta ajatella, että pienikin työ auttaa eteenpäin.
Tarvitaan kovaa byrokratian leikkaamista, jotta heikossa asemassa olevia voidaan ohjata takaisin työelämään.
Sosiaaliturva kaipaa suurempaa remonttia. Esimerkiksi Juha Sipilänkin ehdottamaa perustulomallia tulisi kokeilla. Tällä hetkellä nyt työttömien tosiasiallinen veroprosentti etuuksien menettämisen vuoksi voi olla huimat yli 70 %, jos ottaa työtä vastaan.
19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.
Lue lisää
18.3.2023
Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.
Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.
Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.
Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.
Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.
Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.
Lue lisää15.3.2023
Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.
Lue lisää10.3.2023
Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.
Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.
Sie päätät, jatkuuko työ!
Lue lisää3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.
Lue lisää24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.
Lue lisää