Kenen ehdoilla teemme politiikkaa?

Linkitän tähän poikkeuksellisesti Suomenmaan viime perjantain pääkirjoituksen:

"Hyvä, että joku lobbaa myös vähäosaisten puolesta"

Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma asiantuntijatyöryhmä vaatii tulevaan hallitusohjelmaan linjauksia, jotka parantavat köyhimpien kansalaisten asemaa.

Työryhmän keskeinen viesti on, että jos uusi hallitus tekee leikkauksia, ne eivät saa kohdistua köyhimpiin.

Mutta esityksessä katsotaan myös kauemmas. Siinä vaaditaan huono-osaisuuden periytymisen pysäyttämistä, kaikkien ihmisarvon takaamista kaikissa olosuhteissa sekä toimia suomalaisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

KIRKKOA, arkkipiispaa ja hänen työryhmäänsä on syytä kiittää. Vähäosaisten puolesta ei pidetä liikaa ääntä. He eivät järjestä lakkoja ja mielenosoituksia. Heillä ei ole tukenaan etujärjestöjä eikä ammattitaitoisia lobbareita.

Hyvä, että edes kirkko on.

Yhteiskunnallisen evankeliumin saarna sopii kirkolle myös siksi, että siitä ei tule opillista kiistaa. Tämä ääni saisi kuulua kuuluvamminkin.

Tämänkertainen köyhyysryhmä on kehittänyt esitykseensä uuden termin ja uuden tavoitteen: ”eettisen kestävyysvajeen ehkäisy”. Ilmaus on hienosteleva ja epäselvä, mutta kyllä sekin asiaa avaa.

Yhä useammin köyhyys periytyy. Yhä useammin siitä kärsivät myös lapset. Ja yhä enemmän huono-osaisuus painuu ja painetaan taka-alalle, pois näkyvistä.

”Enemmistö katsoo huono-osaisuutta etäisyyden päästä”, kuten arkkipiispa kirjoittaa saatesanoissaan.

JÄRJESTYKSESSÄÄN kolmannen köyhyystyöryhmän paperi sisältää 20 ehdotusta. Ne eivät ole kovin yksilöityjä, mikä on helpottanut niiden hyväksymistä laajapohjaisessa työryhmässä. Silti poliitikkojen kannattaa perehtyä niihin.

Ne ovat asiantuntijoiden työtä ja muistuttavat sellaisesta, mikä voi olla hyväosaiselle outoa ja tuntematonta.

Arkkipiispan työryhmän sanoille antavat vakavaa pontta 1990-luvun laman tapahtumat. Kaikissa ratkaisuissa ei ymmärretty – tai haluttu ymmärtää – minkälaisia yhteiskunnallisia haavoja kovat talouspäätökset voivat jättää.

Niinpä nyt Suomen taloutta on pantava kuntoon niin, että tämä työ ei särje suomalaista yhteiskuntaa vaan pikemminkin yhdistää sitä.

KESKUSTALLA ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää ja hyväksyä arkkipiispan työryhmän sanomaa. Sehän juuri sitä samaa yhteiskunnallista työtä, mitä Santeri Alkiokin teki muistuttaessaan, että köyhän asiaa ei saa unohtaa.

Mutta ei keskustassakaan kannata lyödä liikoja rintoihin. Kymmenien ja satojen miljoonien pyörityksessä saattavat jäädä vähemmälle huomiolle niiden takana olevat ihmiset. Vähätuloiselle voi pienikin leikkaus tai lisä merkitä suurta asiaa. Tämä pitää muistaa.

http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/7371221.html