14.5.2016

Katri kertoo maaseudun kehittämisestä

Moni tuntuu väittävän, että innovointi olisi jotenkin suurten kaupunkien yksinoikeutta.

Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa. Maaseutu kehittyy jatkuvasti. Aivan kuten muuallakin, asioita tehdään aina vähän kerrallaan fiksummin kuin aiemmin. Näin on toimittu jo vuosisatojen ajan.

Annetaan maaseudun ja meidän ihmisten yrittää ja oivaltaa sen sijaan, että synnytetään jatkuvasti uutta byrokratiaa ja rajoitetaan rakentamista.

Uskon, että jos Keskusta syntyisi tänään, olisi se vahvasti eteenpäin menevän maaseudun puolella.

https://www.youtube.com/watch?v=fSOZh7lnG54

Lapin yliopistoon tarvitaan varhaiskasvatuksen opettajakoulutus

19.3.2023

Opettajien ammattijärjestön Lapin piirin vaalipaneelissa 17.3. otin kantaa vaka-opettajien koulutukseen.

 

Lue lisää
Lapin elinkeinot rinnakkain

18.3.2023

Lappi on valtavan monipuolinen. On koskematonta erämaata ja Suomen suurimpia luonnonsuojelualueita.

Samalla väkiluku on hiljalleen laskenut vuosikymmeniä.

Suunnan kääntäminen onnistuu vain työn kautta.

Lappi elää niin teollisuudesta, matkailusta, maa- ja metsätaloudesta, poroista, rajakaupasta.

Meidän tehtävä on yhdistää tämä kaikki.

Tehdään työtä, jotta Lappi tarjoaa elämisen edellytykset tulevillekin sukupolville.

Lue lisää
Eduskuntavaalivideo: Lapin sitkeää tekoa

15.3.2023

Uskallan väittää, että Lappiin liittyvissä asioissa minua ei viilata linssiin. Teollisuutta puolustan ja osaan puolustaa lujaa, matkailua edistän, tajuan talouden ja luonnon reunaehdot. Osaan ottaa turpaankin. Sekin on politiikassa yllättävän tärkeä taito. Vaikeina hetkinä ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan sieltä on aina noustava. Osalle varmasti ärsytykseen asti puolustan kotimaakuntani ihmisten oikeutta elämäntapaansa, koulutukseen ja työllisyysmahdollisuuksiin. Tällä linjalla aion jatkaa, jos kansa suo. Sie päätät, jatkuuko työ.

Lue lisää
Laitetaan uutta putkeen Lapin liikennehankkeiden puolesta!

10.3.2023

Yhteistyöllä olemme saaneet monia tärkeitä Lapin hankkeita aikaiseksi. Valtatie 4 Oulun ja Simon välillä tulee kuntoon. Simon risteyksetkin tulevat valmiiksi. Kemin Ajoksen satama syvätään ja raide Suomesta Ruotsiin sähköistetään.

Nyt on uusien hankkeiden vuoro. Kolarin rata täytyy sähköistää, Käsivarrentie kunnostaa ja monia Itä-Lapin hankkeita saada eteenpäin.

 

Sie päätät, jatkuuko työ!

Lue lisää
Sie päätät, jatkuuko työ!

3.3.2023

Työhuoneen ovi on nyt suljettu ja kuukauden kuluttua tiedämme, saanko sen jälleen avata.

Lue lisää
Emme saa unohtaa, mitä Ukrainassa tapahtuu

24.2.2023

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainaan on tänään kulunut vuosi.

Lue lisää

Katrista matkan varrella sanottua

"Kuas se ottaa vastuun, ko Keskustan Tornion kunnallisjärjestön edustajia pyyethään Tornion nuorisoneuvoston tapahtumaan? atri. Kuas se tekkee simmaa, ko järjestethään Vihreävappu? Katri. Kuas soon AINA läsnä, ko kunnallisjärjestön johtokunnan möötejä piethään. Katri.."