9.3.2016

Kulmuni kysyy korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) on jättänyt asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta. Kulmuni kysyy, miten opiskeluterveydenhuolto otetaan huomioon sote-uudistuksessa ja mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta kaikki korkeakouluopiskelijat saadaan tulevaisuudessa yhdenvertaisten opiskeluterveydenhuollon palvelujen piiriin.

- Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden on jo pitkään koettu olevan terveydenhuollon osalta toisiinsa nähden eriarvoisessa asemassa. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto on järjestetty kunnallisen opiskelijaterveydenhuollon kautta, yliopisto-opiskelijat taas käyttävät Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palveluja. YTHS:n palveluilla on tutkitusti parempi saatavuus ja kattavuus kuin kunnallisessa opiskelijaterveydenhuollossa, Kulmuni toteaa.

YTHS-mallin soveltuvuutta ammattikorkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon järjestämistavaksi selvitettiin vuosina 2011–2014 neljällä paikkakunnalla toteutetun kokeilun avulla.

- YTHS-kokeilun loppuraportti julkistettiin helmikuussa ja sen mukaan YTHS-malli olisi soveltuva myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoon. Kokeilupaikkakunnilla opiskelijat olivat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Nyt on tärkeää miettiä, voidaanko malli ottaa sote-uudistuksessa koko opiskeluterveydenhuollon lähtökohdaksi sekä ammattikorkeakouluihin että yliopistoihin, sanoo Kulmuni.

Edellisessä ammattikorkeakoululakiuudistuksessa YTHS:n kaltaista järjestelmää esitettiin kehitettäväksi ammattikorkeakouluopiskelijoille. Ongelmaksi tuli kuitenkin perustuslakivaliokunnassa ylioppilaskunnan pakkojäsenyys. Sote-uudistus tuo lisäksi ratkaistavaksi kysymyksiä valtiontuesta, hankintaoikeudesta ja terveydenhoitomaksuista.

- Ylioppilaskunnan tai opiskelijakunnan pakkojäsenyysasia täytyy selvittää, jotta opiskeluterveydenhuoltouudistus ei ainakaan siihen kaadu, Kulmuni painottaa.

 

Lisätietoja:

kansanedustaja Katri Kulmuni, 044 2555 903, katri.kulmuni@eduskunta.fi