Tiedätkö mitä lapsesi syö?

12.3.2015

Kävin puhumassa Rovaniemelle lähi- ja luomuruokatilaisuudessa. 

Paikallinen lähiruoka tulisi saada osaksi koulujen, päiväkotien, vanhusten palvelutalojen, terveyskeskusten ja sairaaloiden keittiötä.

Lähiruoan edut ovat ilmeiset. Usein kuitenkin mennään liian helposti EU:n taakse piiloon: hankintalaki kuitenkin mahdollistaa myös lähituotteiden kysynnän.

Arvoisa yleisö,

Kiitän mahdollisuudesta avata taustoja vuosi sitten tehdystä päätöksestä lähiruoan lisäämisestä Meri-Lapissa. Toukokuussa alueellinen yhteistyöelimemme Meri-Lapin kehittämiskeskuksen seutuhallitus teki strategisen linjauksen lähiruuan lisäämisestä kunnallisessa ruokapalvelussa.

Poliitikot puhuvat usein varsin lämpimästi lähiruuan merkityksestä ja luomutuotannon lisäämisestä, mutta sitten asiatasolla nämä monesti jäävät kuitenkin muiden niin sanotusti tärkeämpien asioiden jalkoihin. Ruoka on tietenkin niin arkipäiväinen asia, että me hyvinvoivassa Suomessa emme aina edes muista arvostaa sitä. Ei ole kuitenkaan vasta kuin parin sukupolven päässä aika, jolloin myös Suomessa oli todella nälkää, jopa aliravitsemusta. Kehityksemme on siis ollut hurjaa.

Aloitan puheenvuoroni aivan pienellä pohdinnalla, miten merkittävästä asiasta itse asiassa puhummekaan, kun käymme käsiksi joka päiväiseen leipäämme. Länsimaissa hyllyt notkuvat ruokaa, mutta viimeaikaiset maailmanpolitiikan käänteet ovat tuoneet myös poliittista keskustelua tai ainakin olisi pitänyt tuoda myös uusiin turvallisuuskysymyksiin. Puhun siis ruokaturvallisuudesta. Ukrainan kriisin myötä Suomessakin velloo keskustelu pitäisikö liittyä sotilasliitto Natoon vai ei, vaikka oikeasti pitäisi keskustella myös eräästä Ukrainan kriisin kotimaisesta heijastusvaikutuksesta, miten kriisi on vaikuttanut ruokaturvallisuuteemme, maatalouteen ja elintarvikeketjuun. Suomessa pakotepolitiikan maksumiehiä ovat olleet maantaloustuottajat.

Tämä esimerkki siksi, että muistamme, kuinka kriittisestä asiasta on kysymys. Nykyisen kaltaiset maailmanpolitiikan kriisit eivät ole enää ainoastaan aseellisia konflikteja, vaan ne ovat myös ruokaturvallisuuden kaltaisiin asioihin liittyviä selkkauksia. Maapallon väestö kasvaa räjähdysmäisesti -  miten kaikki ruokimme, on aikamme suurimpia kysymyksiä.

Askel takaisin kuitenkin tähän strategiseen linjaukseen. Luottamushenkilöt valitaan näyttämään suunta, mihin mennään. Varsinainen työ jää kuitenkin virkamieskunnalle ja lähiruuan yhteydessä törmäämme ensimmäisenä ja useimmiten siihen, että käperrytään EU:n kilpailudirektiivin ja hankintalain taakse. Olin itsekin kuullut tämän selityksen monesta kanavasta aina, kun lähiruokakeskustelua kävin. Olin kutenkin enemmän kuin haltioissani, kun seutuhallitukselle esiteltiin asiaa. Ensimmäisiä kertoja kuulin, miten hankintalaki kuitenkin mahdollistaa myös lähituotteiden kysynnän.

Kysymys onkin hankintaosaamisesta, mikä on kunnille vielä varsin uusi asia. Esimerkiksi meidän seutukunnassamme vain Tornion kaupungilla on virkamies varta vasten pohtimassa ja tekemässä hankintoja ja kilpailutuksia. Useimmiten nämä muuten hoidetaan sektorikohtaisesti aina oman hallinnon alan mukaan siinä sivussa. Siinä sivussa onkin juuri se ongelma, koska hankinnat ja kilpailuttaminen ovat tänä päivänä varsin teknistä puuhaa ja sitä pitää osata tehdä oikein, että homma onnistuu, kuten missä tahansa muussakin asiassa. Lähiruuan lisäämisen onnistuu vain hankintaosaamisen ja kilpailutusten ammattitaidon avulla.

Törmäämme siis epätietoisuuteen lähiruuan mahdollisuuksista kilpailutuksissa. Siksi tämän kaltaiset, tietoa lisäävät, taustatyötä tekevät ja edesauttavat hankkeet ovat välttämättömiä, koska näiden kautta lähiruoka toivon mukaan piankin vakiintuu osaksi julkista ruokapalvelutoimintaa, koulujen, päiväkotien, vanhusten palvelutalojen, terveyskeskusten ja sairaaloiden keittiöitä.

On tietenkin meidän luottamushenkilöiden tehtävä seurata, että asiat etenevät. Julkisessa koneistossa ne eivät aina valitettavasti etene niin nopeasti kuin toivoisi. Täällä kohta kuulemme puheenvuoron naapurikunnasta Tervolasta, joka on päässyt asian kanssa jo rivakammin liikkeelle. Oman kotikuntani osalta tilanne on se, että olemme vasta onnistuneet kirjaamaan lähiruuan käytön lisäämisen kuluvan vuoden toiminta- ja taloustavoitteisiin. Toivon mukaan siis ensi vuonna myös Torniossa sitten käytettäisiin enemmän lähiruokaa ja alueen tuottajien tuotteita ja jo itse ruokapalveluissa.

Tietoa hankintojen mahdollisuuksista on koulutuksen ja ammattitaidon kehittämisen kautta on lisättävä kunnissa, mutta samoin myös tuottajien tietoisuutta tuotteiden tarjoamisesta ja osallistumisesta lähiruokahankintoihin on lisättävä. Ymmärrän hyvin, että voi olla kova paikka, varsin työllistävää perehtyä läpi koko liuta uutta byrokratiaa, miten saada tuotteensa kunnalliseen käyttöön ja siinä sivussa tehdä normaalit maatilan työt. Myös tässä tarvitaan tiedon lisäämistä.

Seutukunnallamme olisi tietenkin hienoa, jos saisimme hankkeelle jatkoa. Joskus toivon mukaan jopa aivan pysyväisluontoista henkilöstöresurssiakin asiaa edesauttamaan. Ei ehkä lähiruoalle omaa hankintaesimiestä, mutta useamman henkilön tekemään aluetaloudellisesti järkeviä hankintoja, joissa paikallisuus aina korostuisi. Ruokapalveluthan on tässä suuri tekijä. Strategisena linjauksena lähiruuan suosiminen pitäisi tähän suuntaan kuitenkin ohjata.

Vielä loppuun muutama sana taloudesta, koska sen ympärillä maailma pitkälti pyöriin ja luottamushenkilönä en voi budjettivastuuta vältellä.

Maatalouden aluetaloudelliset vaikutukset ovat varsin mielenkiintoisia. Aluetalous on muutenkin ylipäänsä asia, josta mielestäni liian vähän puhutaan politiikassa. Puhumme usein vain kansainvälisestä taloudesta ja finanssimarkkinoiden suuresta kuvasta, mutta perustyöhönhän me päättäjät voimme vaikuttaa nimenomaan alueiden tasolla. Siksi aluetaloudellisia laskelmia pitäisikin käyttää paljon enemmän päätöksenteon tukena kansallisella ja paikallisella tasolla. Pieni panostus kansallisessa budjetissa, voi olla aluetaloudellisesti merkittävä. Tämä heijastuu tietenkin sitten laajemmalle erityisesti, kun puhutaan vaikkapa Pohjois- ja Itä-Suomesta, jossa esimerkiksi työttömyys on varsin korkeaa. Jos me saamme täällä työttömyysprosenttia laskettua, on sillä kansallisesti ehkä pieni, mutta alueellisesti valtava merkitys. Ja miten tämä sitten taas liittyy keskusteluun lähiruuasta. Lähiruualla on iso työllistävä vaikutus. Sen käytön lisääminen on järkevää liudalla eri perusteluita.

Ensinnäkin on syytä lähteä liikkeelle helpoista itsestään selvyyksistä. Lähiruoka on hyvää ja terveellistä. Lähiruoka on ympäristöystävällistä. MTK:n mukaan vehnä maailmanmarkkinoilla kuluttaa energiaa 23 kertaa enemmän kuin paikallinen luomuvehnä. Käyttämällä seudun omia elintarvikkeita voidaan haitallisia päästöjä ilmakehään vähentää jopa 80 %.

Työllisyys paranee, rahavirrat pysyvät alueella ja muuttoliike vähenee. Palvelu on joustavaa ja yksilöllistä. Onko meillä kuitenkaan riittävän monipuolisesti olemassa tuottajia palveluita tarjoamassa? Ehkä elämme siten maatalouden uuden renessanssin, kun bulkki- ja massatuotanto saakin rinnalle laadukkaan lähituotannon, joka on tehokasta ja tuottavaa samanaikaisesti. Monin paikoin lähiruuan kanssa tilanne on nimittäin toistaiseksi vielä se, että saatavuus voi olla heikkoa eikä ole jalostusta.

Globaaleilla elintarvikemarkkinoilla on mahdollistettu edulliset kuluttajahinnat, mutta jalostuksen ja kaupan osuus tuotteiden hinnoista on kasvanut ja tuottajan pienentynyt. Lähiruuassa turhat välikädet jäävät pois. Lähiruoka vaikuttaa tietenkin myös logistisesti työllisyyttä lisäten.

Pari vuotta sitten Ruralia instituutissa tehtiin tutkimus lähiruuan aluetaloudellisista vaikutuksista. Lapin osalta tilastot ovat rohkaisevia. Maapinta-alaltaan isossa läänissä tuotantomahdollisuuksia pitäisi olla. Maakuntamme BKT:sta maatalouden osuus on noin 50 miljoonaa. Prosentuaalisesti se pyörii kuitenkin vain prosenttiyksikön tuntumassa. Henkilötyövuosia maatalous suoraan työllistää Lapissa lähes 1200 eli kansallista tasoa, neljän prosentin tuntumaa työllisistä. Elintarviketeollisuus on Lapissa suoraa maataloutta rahakkaampaa BKT mielessä, mutta maatalous kuitenkin työllistää enemmän. Lapin elintarviketeollisuuden arvo on noin 130 miljoonaa euroa eli 2,5 % maakunnan BKT:sta. Mielenkiintoisia ovat mielestäni myös kansalliset lukemat. Maatalouden vaikutus BKT:hen kansallisesti on noin kolme 3 prosenttiyksikköä eli reilu 5 miljardia euroa. Elintarviketeollisuus kokonaisuudessa tietenkin kasvattaa tätä reilusti ja silloin ruuantuotannon osuus BKT:stä onkin jo 7 % ja rahallisesti yli 13 miljardia euroa.

Kaiken kaikkiaan lähiruoka on asia, jossa Suomen pitäisi olla varsin vahva. Elintason noustessa ihmiset haluavat tietää, mitä suuhunsa laittavat, mistä ruoka on peräisin ja, miten se on tuotettu. Kansallisesti me selviämme lähiruokatrendistä hyvin, meillä on runsaasti viljelypinta-alaa. Näin ei suinkaan ole globaalisti kaikkialla ja eräs ripeimmin kasvavista kansainvälisen pääoman markkina-aloista on viljelysmaan ostaminen. Uskokaa tai älkää. Oma pro gradu tutkielmani liittyi myös tähän. Kysymys on globaalisti ruokaturvallisuudesta. Vauraat isot maat ostavat köyhistä Afrikan maista peltopinta-aloja, jossa viljelevät ruoka- ja energiakasveja ja vievät ne takaisin kotimarkkinoilleen turvaamaan oman väestönsä tarpeita. Köyhät maat saavat pärjätä nälän kanssa jotenkin toisin. Ruokaturvallisuutta ostetaan nykyään siis rahalla.

Päätän puheenvuoroni kuitenkin kuntanäkökulmaan. Nyt vaikean työttömyyden aikana näen lähiruoka kehityksen myös keinona palvella vaikeaa työttömyyttämme. Hankkimalla paikallisia tuotteita rahat jäävät alueelle kiertoon ja se palvelee meidän kaikkien hyvinvointia. Lisäksi lähiruoka on ekologista ja maukasta. On meidän luottamushenkilöiden vastuulla vaatia lähiruokaa. Se on poliittinen, strateginen päätös, jonka pitäisi nyt läpäistä kaikki Suomen kunnat. Me tietenkin teemme oman osuutemme Lapissa ensi tilassa. Toivottavasti pystymme olemaan myös kansallisesti esimerkkinä. Olisihan se hienoa, jos Lappia voisi kaiken muun lisäksi kutsua, vaikkapa lähiruokamaakunnaksi. Kunnat ovat tässä avainasemassa. On nyt meidän aktiivisuudestamme kiinni, miten lähiruoka todella saadaan osaksi kunnallisia ruokapalveluita. Halua on. Nyt sitten ne teot.

Lisää paikkakunnasta: Rovaniemi


Muistan edelleen uutiset Kemijärven sellutehtaan sulkemisesta. Kemijärvi ja koko Itä-Lappi kärsi eniten, mutta se oli isku koko Lapille.

Kemijärven ja lukuisten muiden tehtaiden sulkemisten vuoksi Suomen metsienkäyttö oli pitkään normaalia alemmalla tasolla, metsätaloudellisesti vajaakäytöllä.

Hiljalleen käyttöä on saatu takaisin ylöspäin. Venäjän tuonti on vähentynyt ja myös uusia investointeja on tullut. Kemijärven Keitele Groupin saha lienee yksi parhaista esimerkeistä.

Tiedote medialle 1.11.2018

Metsähallitus on tehnyt päätöksensä luontopalveluille kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelan paikkaamiseksi esitetyistä lisärahoista. Lapin osalta palvelurakenteen kehittämiseen ja korjaamiseen on tulossa rahaa Napapiirin retkeilyalueelle, Auttikönkään luonnonsuojelualueelle sekä Pallas–Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoihin

HEL­SIN­GIN yli­o­pis­ton uu­si reh­to­ri as­te­li edel­tä­jien­sä ja­lan­jäl­kiä Ylel­le an­ta­mas­saan haas­tat­te­lus­sa. Va­li­tet­ta­vas­ti suun­ta oli taak­se­päin.

Reh­to­ri Jari Nie­me­län vies­ti oli, et­tä jos yli­o­pis­to­jen pe­rus­ra­hoi­tus ei kas­va, täy­tyy pie­nim­piä kor­ke­a­kou­lu­ja lait­taa kiin­ni.

Täs­sä ei ole si­nän­sä mi­tään uut­ta. Hel­sin­gin yli­o­pis­to on tain­nut vas­tus­taa use­am­man­kin kor­ke­a­kou­lun pe­rus­ta­mis­ta.

Il­man suu­ria pon­nis­te­lua oli­si­vat jää­neet yli­o­pis­tot pe­rus­ta­mat­ta Tam­pe­reel­le, Ou­luun, Jo­en­suu­hun, Kuo­pi­oon, Lap­peen­ran­taan, Vaa­saan tai Ro­va­nie­mel­le.

On­nek­si kes­kus­ta ei ai­koi­naan aris­tel­lut. Yli­o­pis­to­hank­keis­sa pai­net­tiin pääl­le, ei luo­vu­tet­tu ja vii­mein on­nis­tut­tiin.

Keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Katri Kulmuni kiertää kesän aikana etenkin Lapin kesätapahtumissa. Alla on listattu päivämäärät ja tapahtumat, joissa Katri vierailee. Kellonajat tarkentuvat joidenkin tapahtumien osalta myöhemmin. Katrin menot löytyvät kokonaisuudessaan kalenterista.

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) huomauttaa, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen Yle A-studiossa 17.3. esittämä tavoite yliopistojen määrän vähentämisestä ei ole hallitusohjelman mukainen.