19.12.2014

Puhe: Ammattikorkeakoulun valmistujaisjuhlat

Tarina kertoo, että meitä lappilaisia pidetään ahkerina ja rehellisinä etelän työmarkkinoilla. 

Olemme tottuneet tallustamaan pimeidenkin vuoden aikojen läpi, koska tiedämme, että aina koittaa kevät ja kesä, jolloin aurinko ei laskekaan.

 

Arvoisat vastavalmistuneet, hyvä henkilökunta!

Nyt, te entiset opiskelijat, olette saaneet yhden elämänne isoista rutistuksista kasaan. Olette valmistuneet korkeakoulusta. Oikein paljon onnea. 

Tällaisissa puheissa vastavalmistuneille teille yleensä kerrotaan, kuinka kaikki ovet ovat teille avoinna, olette tienhaarassa ja niin edelleen. Voitte itse päättää, mihin suuntaan nyt ottaa askeleita. Jätän nämä pidemmälti sanomatta, koska tiedätte itsekin, millaista elämä on. Ja ennen kaikkea, mihin aivan kaikkeen teillä on mahdollisuudet. 

Osa teistä ehkä innostuu opiskelusta jossain vaiheessa lisää. Osa päätyy aivan erilaisiin töihin, mihin oli kuvitellut. Toivomme tietenkin, että saatte tehdä elämässänne hienoja asioita ja sellaisia tekoja, joihin olette saaneet oppinne tästä talosta.

Kun aloititte opiskelunne, tapahtui se eri nimisessä koulussa. Entiset Kemi-Tornion ja Rovaniemen ammattikorkeakoulut pakonkin edessä, löysivät toisensa ja löivät hynttyyt yhteen. Jos näin ei olisi tehty, voisi olla, ettei täältä olisi valmistunut enää teidän jälkeenne ketään. Kerron tämän tarinan tähän alkuun, koska se kertoo ajastamme ja seutukunnastamme hyvin paljon. 

Elämä on jatkuvaa muutosta, mutta juuri nyt tuntuu, että elämä on myös jatkuvaa kamppailua. Kohtaamme vaikeitakin asioita, niinhän elämässä usein on. Hyviä ja huonoja asioita. 
Suomessa huonoa on tietenkin se, että kansantalous ei kasva. Vientitulot eivät nouse. Terveyskeskuksessa on liian vähän hoitajia, työntekijät väsyvät, ikärakenteemme on heikko. Te tunnette tämän mantran. Siihen törmäämme aina uutisissa. Mutta onko kysymyksessä kuitenkin katsantokanta? 

Suomalaisia, etenkin meitä peräpohjalaisia syytetään ajoittain asenteesta, mitäpä se hyvää, eipä se kuitenkaan kannata. Pessimisti ei pety, mutta ei toisaalta käytä tilaisuutta onnistumiseenkaan. Kansallisesti on toki haasteita, kuten vaikeat asiat on nykyisin tapana ilmaista. Mutta verrattuna nyt vaikka Sierra Leoneen tai itänaapuriinkin, niin onhan meillä moni asia myös todella erinomaisesti. 

Te olette saaneet hankkia korkeakoulutuksen ilmaiseksi. Erittäin harvinaista maailman mittakaavassa. Teille on jopa maksettu siitä hieman, että voisitte opiskella. Ei tapahdu ihan kaikkialla sellaistakaan. Vaikka ette pääsisi heti töihin, yhteiskunta kannattelee teitä. Kukaan ei joudu puille paljaille. Elämän perusedellytykset ovat jokaisella olemassa, vaikka lähtökohdat olisivatkin erilaisia. Mahdollisuus meillä kaikilla on. Ja ennen kaikkea teillä on edessänne suuret vaihtoehdot. Elämä ei ole suora tie. Se poikkelehtii erilaisten kumpujen ja mäkien kautta. Ottakaa noista mäennotkoista elämä vastaan. 

Olette varsinaisen työelämän alussa. Pääsette tekemään monenlaisia juttuja. Olkaa avoimia. Olkaa reippaita. Saan itse oman leipäni henkilöstöpalveluista. Välitän ihmisiä töihin. Soitan heille kotiin ja kysyn, lähdetkö töihin. Karkeasti voi jakaa nämä työnhakijat kolmeen.

On reippailijota, jotka sanovat heille soittaessani ja kysyessäni, lähdetkö töihin, että ehdottomasti. He ovat aina valmiina. Eivät kysele sen tarkemmin, minne mennään, milloin ja, mitä tekemään.

Sitten on epäilijöiden joukko. He tarkkaan kyselevät, kun soitan, että lähdetkö töihin, että no, mitäs sittä maksetaan, minkälaiset työajat ovat ja, missä se edes on. Valitettavasti on myös joukko, kun soitan heille, lähdetkö töihin, niin vastauksena saan, en, ei jaksa. 

Tämä viimeisin on oman tuntumani mukaan kasvava ryhmä. Valitettavasi. Osittain työntekeminen on myös tehty aika vaikeaksi. Aloittaessa työuran ei palkka aina päätä huimaa. Verojen, asumiskulujen, peruslaskujen jälkeen voikin huomata, ettei rahaa jääkään kovin paljoa enempää kuin olisi tekemättä mitään. No siinä lienee yhteiskunnassamme suuri epäkohta, mutta töitä kannattaa aina tehdä. Koska vain tekemällä asioita, voi päätyä uusien asioiden ääreen. Hyville työntekijöille löytyy ennen pitkää aina töitä. Muistakaa se.

Tiedän ettei ole helppo valmistua aikana, jolloin osassa Lappia työttömyys huitelee 20 prosentin tuntumassa. Kansallisestikin meillä on lähes 400 000 työtöntä. Mielessä piilee epävarmuus, miten sitä onnistuukaan. Ei ehkä pääse ensimmäisenä siihen unelmahommaan, mistä oli aina haaveillut. Joillekin käy kyllä sellainenkin munkki, mutta suhtautukaa asioihin avoimesti. Tehkää monenlaisia juttuja. Moniosaajille on aina tarvetta. Te onnistutte kyllä.

Tänään te valmistutte Lapin ammattikorkeakoulusta. Kulissit ovat suunnilleen samat, vaikka nimi onkin matkalla muuttunut. Valmistutte seutukunnasta, joka on yksi Suomen vientivetoisin. Vaikka Kemi-Tornio alueella asuu vain noin prosentti Suomen väestöstä, olemme vuosikausia tahkonneet lähemmäs kymmenen prosenttia Suomen nettovientituloista. Ei aivan vähäpätöinen paikka noin niin kuin taloudellisestikaan.

Teistä moni lähtee rakentamaan uraansa muualle. Minä tietenkin toivon, että mahdollisimman moni teistä työllistyisi täällä. Voisitte auttaa tekemällä töitä Lapin ja meidän lappilaisten eteen. Täällä työn tekeminen auttaa asioissa kuten, miten kääntää muuttoliike takaisin Lappiin ja syntyvyys kasvuun, mistä hommata lentokentälle uusi operaattori, miten turvata ammatillisen koulutuksen aloituspaikat ja, kuinka rakentaa kaikille nopeat valokuituyhteydet.

Mutta kun menette maailmalle ja edistätte näitä asioita myös siellä, muistakaa, että olette aina myös tämän talon käveleviä käyntikortteja niin hyvässä kuin pahassakin. Kertokaa koulustanne eteenpäin. Olkaa ylpeitä siitä, mitä olette, mitä olette saavuttaneet, siitä mistä tulette. 

Kun yhden projektin saa elämässä päätökseen, alkaa toinen. Ette ehkä voi enää laahustaa euron illoista aamu kuudelta kotiin, kun aamulla odottaakin työ ja asuntolainan vähennys. Tilipussinne kuitenkin kasvaa ja voitte tehdä elämässä erilaisia asioita kuin tähän asti. 

Pohjoista tekoa on tämän korkeakoulun tunnus. Pohjoissuomalaisethan on tunnetusti työteliästä porukkaa. Tarina kertoo, että meitä pidetään ahkerina ja rehellisinä etelän työmarkkinoilla. Olemme tottuneet tallustamaan pimeidenkin vuoden aikojen läpi, koska tiedämme, että aina koittaa kevät ja kesä, jolloin aurinko ei laskekaan. Olette oppineet oman alanne perusteet. Teoriassa ja käytännössäkin tiedätte jo varsin paljon. Sitten ei muuta kuin annatte mennä. Pärjäätte kyllä. 

Oikein paljon onnea valmistumisenne johdosta!