12.7.2014

Posion Muikkumarkkinoilla

Helteinen kesäpäivä Posiolla.

Kesäisin on mukava kierttää markkinoita, jututtaa siellä ihmisiä, kuunnella heidän ajatuksiaan, ohjeitaan ja neuvojaan. Puoluekokouksessa kuvassa takanani seisova Posion kunnanhallituksen puheenjohtaja, Olavi Lehtiniemi kutsui minut Posion Muikkumarkkinoille. Se on yksi vuoden suurimmista tapahtumista Posiolla. Posiolla pohditutti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen. Olihan asiaa valmistelussa parlamentaarisessa ryhmässä keskustan osalta ollut valmistelemassa Juha Rehula, joka ennätti myös piipahtamaan markkinoilla. Kuntien vaikuttamismahdollisuus ja lähipalvelut herättivät Posiolla kysymyksiä. Posion ja Taivalkosken rajalla sijaitsevan Mustavaaran kaivoksen uudelleen avaaminen herätti ihmisissä kauttaaltaan positiivista kutinaa. Kaivoksen päätuote on vanadiini, jonka kysyntä on jälleen kasvussa. Kaivos suljettiin 80-luvun puolivälissä ja nyt sen uudelleen avaamista valmistellaan kovaa vauhtia. Kaivos työllistäisi suoraan satakunta henkeä ja välillisesti noin 25o henkeä.