Mikä on henkisen hyvinvoinnin hintalappu?

9.11.2011

Menestys kansainvälisissä vertailuissa hivelee usein suomalaisten itsetuntoa. On totta, että monilla kansantaloustieteellisillä mittareilla laskettuna Suomi sijoittuu maailman kärkeen. Kansalaiset osaavat lukea ja kirjoittaa, maassa on julkinen terveydenhuolto ja lapsikuolleisuus on matalaa. Hyvinvoinnin perusasiat ovat olleet Suomessa kunnossa jo kauan.

Valtioiden talouskasvua mitataan sanahirviöllä bruttokansantuote, BKT. Bruttokansantuotteesta on tullut synonyymi hyvinvoinnille, vaikka se mittaa ainoastaan rahavirtojen vaihteluita. Rahavirroilla ei tunnetusti ole kovin suurta tekemistä ihmisten onnellisuuden tai hyvinvoinnin kanssa. Rahalla ei saa onnea. Rahan vaikutusta ei voi kuitenkaan kokonaan sivuuttaa. Sitä tarvitaan hieman, mutta on arvioitu, että yli 8 000 euroon nousevat vuosiansiot eivät enää lisää onnellisuutta. Rahan ja onnen yhteys on varsin hatara.

Suomalaista poliittista keskustelua hallitsee talouskasvu. Ajatellaan, että vain kasvuohjelmilla, tuottavuudella ja tehokkuudella voidaan saavuttaa hyvinvointia. Tämä retoriikka toimi varmasti hyvin sodan jälkeisessä Suomessa, jossa maa oli luotava uudesta. Talouskasvuajattelu nojaa nopeaan hyvinvoinnin määrälliseen nousuun. Riittävän vaurauden saavuttamisen jälkeen talouskasvu yksistään ei lisää hyvinvointia. Huomio ei ole uusi. Jo 1970-luvulla puhuttiin nollakasvusta.

2000-luvun maailmanlaajuisten talouskriisien rinnalle on syntynyt joukko vaihtoehtoliikkeitä, jotka kannattavat degrowthia. Eli materialistisen kulutuksen hillitsemistä. Yleisesti on tunnustettu, ettei kansantuote toimi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittarina. Se ei mittaa ihmisten onnellisuutta, vapaa-aikaa, terveyden tilaa tai ihmissuhteiden laatua. Se mittaa vain tuottavuutta, jonka voi laskea taulukoilla.

Kiviniemen samoin kuin Kataisen hallitukset, ottivat ohjelmiinsa kirjaukset vaihtoehtoisten hyvinvointimittareiden selvittämisistä. BKT:n rinnalle olisi ehdottomasti otettava käyttöön malli, jossa luonnon kantokyky, ihmisten onnellisuus ja taloudelliset reunaehdot tulevat monipuolisemmin huomioitua. Esimerkiksi GPI- indikaattorilla näitä asioita tulisi kattavammin tarkasteltua.

Selvityksiä odotellessa yhdessä maailman menestyneimmässä maassa tapahtuu asioita, jotka eivät kuulu hyvinvoivan kansakunnan pirtaan. Miksi isä murhaa perheensä, miksi oppilas surmaa luokkatovereitaan, miksi valtava määrä suomalaisia ajautuu päättämään päivänsä oman käden kautta? Tai, miksi yli 20 000 nuorta on syrjäytynyt, vailla työtä ja koulutusta? Nuorison joukkosyrjäytymistä ei voi pitää yksittäisenä tragediana.

Hyvinvointimittarimme eivät tunnista henkistä pahoinvointia tai määrittele hintaa hyville ihmissuhteille. Niin kauan kuin kansantuotteemme kasvaa, meillä menee mainiosti. Vai meneekö?

 

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomien Pohjoista Puhetta-palstalla 9.11.2011.