22.9.2017

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni: Keskusta esittää "Suomi-sopimusta" – tukeeko SDP?

Kannanotto 22.9.2017

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen esitti eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona pidemmän aikavälin aluepoliittista sopimusta.

Suomi kaupungistuu. Keskusta ei sitä vastusta. Päinvastoin, kaupungit ovat Suomen menestykselle ehdottoman tärkeitä. Lisäksi on luonnollista, että ihmiset muuttavat paikkakunnalta toiselle.

Sopimuksessa on kyse siitä, että hyvä elämä mahdollistetaan kaikkialla Suomessa. Suuret kaupungit, seutukaupungit ja maaseutu ovat yhdessä Suomi ja parhaimmillaan kaikki voittavat. Juuri nyt on huolehdittava, että koko maa pääsee osalliseksi Suomen talouden noususta.

Pidemmän aikavälin sopimus mahdollistaisi myös uusien ratkaisujen hakemisen suurimpien kaupunkien ongelmiin, jotka hankaloittavat ihmisten arkea. Näitä ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys, pitkät jonot lääkäriin, asumisen kalleus ja se että kaupunginosat eriarvoistuvat. Poliittinen vastuu ongelmien kärjistymisestä on suurimpien kaupunkien valtapuolueilla.

Ensin pitäisi päästä eroon vanhanaikaisesta vastakkainasettelusta ja leimaamisesta. Helsingin pormestarille se vaikuttaa olevan ylitsepääsemätöntä, mutta onneksi muunkinlaisia äänenpainoja kuuluu.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n johto on etenkin tällä vaalikaudella puhunut silmiinpistävän voimallisesti tasapainoisesti kehittyvän Suomen puolesta. SDP:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja, pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen käytti hiljattain jykevän puheenvuoron ennen muuta Itä-Suomen puolesta.

Nyt SDP:n johdon odottaisi kertovan, onko se valmis muuttamaan sanansa teoiksi ja tukemaan tällaista sopimusta. SDP:n kannan esittäminen on luonnollisesti ennen muuta puheenjohtaja Antti Rinteen asia. Toivottavasti tällaisissa kaikkia suomalaisia ja koko Suomea koskevissa kansallisissa kysymyksissä voitaisiin hakea yhteinen näkemys yli hallitus-oppositiorajan.

Lisätietoja: Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni, puhelin 044 2555 903