16.5.2014

Keskustan Peräpohjolan piiri: Katri Kulmuni varapuheenjohtajaksi

Keskustan Peräpohjolan piirin hallitus tukee Katri Kulmunin valintaa puolueen varapuheenjohtajaksi. Peräpohjolasta on pitkän tauon jälkeen tarjolla puoluejohtoon henkilö, joka on monipuolisesti kielitaitoinen aatepoliitikko.

Nuoresta iästä huolimatta Katri Kulmunilla on laaja kokemus sekä puolueen järjestötoiminnasta että vaikuttamisesta luottamushenkilönä kunta- ja maakuntapolitiikassa. 

Aktiivisena kirjoittajana Kulmuni on jo tähän mennessä osoittanut valmiutensa osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. 

Tehtävät edellisessä hallituksessa ministerin lehdistöavustajana ja toiminta kansainvälisissä tehtävissä EU:n alueiden komitean varajäsenenä sekä Suomen YK-liiton hallituksessa varapuheenjohtajana antavat hyvän pohjan kansainvälisyyteen. 

Katri Kulmuni jäi viime eduskuntavaaleissa täpärästi kansanedustajan paikasta, mutta ensikertalaisena ehdokkaana yli 3000 äänen tulos osoitti alueen ihmisten uskoa ja luottamusta nuoreen hyvin koulutettuun naiseen. 

Lappilaisena aluepoliitikkona ja yhteiskunnallisena uudistajana Katri Kulmuni jatkaisi varapuheenjohtajana puolueessa pitkään vallinnutta käytäntöä nostaa nuoria kyvykkäitä aatepoliitikkoja vastuullisille paikoille.