2.9.2016

Keskustan Kulmuni: Talousarviosta kannustimia Lapin elokuvateollisuudelle, tuulivoimavero selvitykseen

TIEDOTE 2.9.2016

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmunin mukaan hallituksen eilen päättyneessä budjettiriihessä tehtiin Lapin kannalta tärkeät päätökset elokuvateollisuuden tuotantotuesta sekä tuulivoimapuistojen kiinteistöverotuksen selvittämisestä.

- Vihdoin saamme Suomeen maksuhyvitysmalliin perustuvan tuotantokannustiminen, jollaisesta on monissa muissa maissa hyviä kokemuksia. Tämä toivottavasti houkuttelee sekä kotimaisia että ulkomaisia tuotantoja Lappiin, Kulmuni kiittelee.

Tuotantokannustin käynnistetään vuonna 2017 1,5 miljoonan euron määrärahalla, ja hallitus sitoutuu ensi kevään kehysriihessä yhteensä 10 miljoonan euron myöntövaltuuksiin vuosille 2017-2019.

Tuulivoimarakentamisen edistämiseksi Kulmuni on jo pitkään puhunut tuulivoiman verotuksen muutosten puolesta. Kulmuni on tyytyväinen, että hallitus päätti selvittää mahdollisuutta verottaa tuulivoimalaitoksia kokonaisina puistoina, jolloin kuntien olisi mahdollista määrittää niille voimalaitosvero. Vero astuisi voimaan vuonna 2018.

- Hallitusohjelmassa on tavoitteena kannustaa julkista sektoria hiilineutraaleihin energiaratkaisuihin. Tuulivoima on kotimainen, uusiutuva ja päästötön energiamuoto. Tuulivoimasta kuntiin jäävä hyöty on ollut pieni, mutta jonkinlaisia maisema- ja meluhaittaa aiheutuu aina. Tuulivoimaverotus olisi kuntataloutta tukeva keino ja edesauttaisi rakentamisen hyväksyttävyyttä, Kulmuni sanoo.

Tällä hetkellä tuulivoimaloista ei käytännössä voi periä voimalaitosveroa, sillä se koskee vain yksittäisiä yli 10 megavolttiampeerin voimaloita, joita ei Suomessa ole.

 

Lisätietoja: Katri Kulmuni, p. 044 2555 903