Keskustan Kulmuni haluaa purkaa loputkin rajaesteet Pohjoismaissa – yhtenä ratkaisuna pohjoismaisen henkilötunnuksen käyttöönotto

23.3.2017

Pohjolan päivän kannanotto 23.3.2017

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja Pohjoismaiden neuvoston (PN) Suomen valtuuskunnan jäsen Katri Kulmuni toivoo, että PN:n Keskiryhmän vuonna 2015 tekemä jäsenehdotus pohjoismaisesta kansalaisuudesta etenee kohti yhteisen pohjoismaisen henkilötunnuksen käyttöönottoa.

- Tärkeintä Pohjoismaisen yhteistyön tiivistämisessä on edelleen käytännön rajaesteiden purkaminen. Ne koskevat tavallisten ihmisten työssäkäyntiä, yritystoimintaa, sosiaaliturvaa, eläkkeitä tai verotusta toisessa Pohjoismaassa, Kulmuni muistuttaa.

Kulmunin mukaan yhteispohjoismainen henkilötunnus olisi käytännöllinen ratkaisu, jonka kautta Pohjoismaiden kansalaiset voisivat elää toisessa Pohjoismaassa mahdollisimman yhdenvertaisin oikeuksin. Pohjoismainen henkilötunnus yhdistäisi maiden julkisten palvelujen järjestelmät ja tukisi pitkään jatkunutta tavoitetta pohjoismaisten yhteiskuntien kehittämisestä yhdessä.

- On hienoa, että Pohjoismaat jatkavat yhteistyön tiivistämistä nyt, kun moni muu maa tuntuu epävakaan kansainvälisen tilanteen myötä kääntyvän sisäänpäin. Pohjoismaiden pääministerit linjasivat syyskuussa 2016, että Pohjoismaista pitää tehdä maailman integroiduin alue. Yhteisiin työmarkkinoihin sekä työttömyys- ja sosiaaliturvaan liittyvissä oikeuksissa on vielä tekemistä. Pohjoismainen henkilötunnus olisi askel siihen suuntaan, Kulmuni sanoo.

Torstaina 23.3. Eduskunnassa käydään Pohjolan päivään liittyen ajankohtaiskeskustelu Pohjoismaiden välisistä rajaesteistä. Kulmuni haluaa nostaa keskusteluun käytännön ongelmia ja ratkaisuja, koska hänen kokemuksensa mukaan keskustelu pohjoismaisen yhteistyön tiivistämisestä jää helposti ylätason tavoitteiden toisteluksi.

PN:n Keskiryhmä teki jäsenehdotuksen pohjoismaisesta kansalaisuudesta vuoden 2015 lopulla. Ehdotuksen mukaan pohjoismainen kansalaisuus olisi oman maan kansalaisuutta täydentävä EU-kansalaisuuden tavoin eikä siis sama asia kuin kaksoiskansalaisuus.

Lisätietoja:

Katri Kulmuni, p. 044 2555 903, katri.kulmuni@eduskunta.fi


Kannanotto 13.3.2017

Elinkeinoelämän Keskusliiton tuore puheenjohtaja, teleyhtiö Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila kertoi sunnuntaina pitävänsä suomalaisten palkkoja keskimäärin 10-15% liian korkeina.

- Monien yritysten huoli on enemminkin ollut osaavan työvoiman saannissa ja sääntelyn helpottamisessa. Moni palkansaaja on puolestaan jo nyt tiukilla omassa arjessaan.

- Palkka-alesta puhuminen on erityisen irvokasta ilman esimerkillä johtamista. Yritysjohdon omat ylisuuret ansiot ja varhaiset eläköitymiset eivät ole olleet enää pitkään aikaan missään suhteessa saavutettuihin tuloksiin tai kansalaisten oikeudentajuun, Kulmuni sanoo.