8.11.2016

Keskustan Katainen ja Kulmuni: EU-komissio voi luottaa Suomen kestävään metsätalousmalliin

Tiedote 8.11.2016

Keskustan kansanedustajat Elsi Katainen ja Katri Kulmuni odottavat, että EU-komissio kehittää metsien erityispiirteiden huomioimista taakanjakosektorin päästövähennystavoitteissa. Kansanedustajat muistuttavat, että Suomi on Euroopan unionin metsäisin maa, jonka talous on vahvasti riippuvainen metsistä ja metsien kestävästä hyödyntämisestä. Elsi Katainen ja Katri Kulmuni toivat esille Suomen kestävää metsätalousmallia eduskunnan suuren valiokunnan Brysselin-matkalla, jonka aikana kansanedustajat tapasivat laajasti EU-toimijoita muun muassa komissiosta ja Euroopan parlamentista.

- Biotalous on yksi tärkeimmistä keinoista saavuttaa EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet. On selvää, että komission on vielä täsmennettävä laskentasääntöjään. Esityksen pitää olla reilu ja tehokas myös metsäisten maiden näkökulmasta, koska metsäbiomassan rooli uusiutuvan energian lisäämisessä on niin keskeinen, Elsi Katainen sanoo.

- Suomessa metsät ovat merkittävä hiilinielu ja meidän tärkein voimavaramme ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. On koko EU:n etu, että pystymme toimimaan hiilinieluja vahvistavasti, mihin suomalainen kestävä metsätalous tähtää. Erilaiset puutuotteet ovat myös ilmastopoliittinen teko, samoin kuin fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla metsäbiomassalla, Katri Kulmuni täsmentää.

Elsi Kataisen ja Katri Kulmunin mukaan laskentasääntöjä järkeistämällä komissio pystyisi samanaikaisesti edistämään investointeja, luomaan työtä ja toimeentuloa sekä säilyttämään edelläkävijän asemansa ilmastopolitiikassa. Kansanedustajat toivovat, että Suomen etuun kiinnitetään nyt huomiota neuvoston lisäksi parlamentissa. Kulmuni ja Katainen ovat laittaneet positiivisesti merkille sen, että Suomi on varsin yhtenäisesti metsäisten maiden tavoitteiden takana ja että vaikuttamistyötä on tehty järjestelmällisesti.

- Laskentasäännöt ovat ratkaisevia Suomelle metsäisenä maana. Komission esityksessä metsien ilmastovaikutuksen laskennallisen roolin pitäisi tarjota kannusteita kestävään metsänhoitoon ja puutuotteiden käytön lisäämiseen. Nykyinen ehdotus laskentasäännöksi asettaa jäsenmaat eriarvoiseen asemaan. Tähän eriarvoistamiseen EU:lla ei myöskään oman Brexitin jälkeisen kehitysvaiheensa näkökulmasta ole varaa, kansanedustajakaksikko linjaa.

lisätietoja:

kansanedustaja Elsi Katainen, 050 51 22 362

kansanedustaja Katri Kulmuni, 044 25 55 903