Katri Suomenmaassa: Keskustalaista sydämen sivistystä

20.5.2016

Minua häiritsee, miten aluekehitystä koskevaa keskustelua Suomessa käydään. Kun puhutaan Helsingille tärkeistä hankkeista, väitetään niiden olevan kansallisesti merkittäviä. Muun Suomen hankkeet ovat puolestaan aluepolitiikkaa.

Me keskustalaiset emme tällaista vastakkainasettelua hyväksy. Mikäli emme kehitä tasapainoisesti koko Suomea, jää meillä hyödyntämättä monet mahdollisuudet. Siihen ei ole pienellä kansalla varaa.

Suomi pärjää vain korkealla osaamisella. Koulutusjärjestelmämme on kuljettava askeleen edellä. Muussa tapauksessa suuremmat maat tulevat ohitsemme.

Julkaistu Suomenmaassa 20.5.2016

 

Minua häiritsee, miten aluekehitystä koskevaa keskustelua Suomessa käydään. Kun puhutaan Helsingille tärkeistä hankkeista, väitetään niiden olevan kansallisesti merkittäviä. Muun Suomen hankkeet ovat puolestaan aluepolitiikkaa.

Me keskustalaiset emme tällaista vastakkainasettelua hyväksy. Mikäli emme kehitä tasapainoisesti koko Suomea, jää meillä hyödyntämättä monet mahdollisuudet. Siihen ei ole pienellä kansalla varaa.

Suomi pärjää vain korkealla osaamisella. Koulutusjärjestelmämme on kuljettava askeleen edellä. Muussa tapauksessa suuremmat maat tulevat ohitsemme.

Koulutuksemme tulevaisuudesta käydään tällä hetkellä paljon keskustelua. Tämä on huomioitu myös ulkomailla asti. Viime viikolla brittilehti The Economist uutisoi, että Euroopan huippuluokan koulujärjestelmä miettii itseään uudelleen. Huoleksi nostetaan erityisesti oppimiserojen kasvu.

Valitettavasti suomalaisessa koulutusjärjestelmässä näkyy keskustalaisen kädenjälkeen puute. Keskustalla ei ole ollut omaa opetusministeriä neljäänkymmeneen vuoteen.

Olen tutustunut kansanedustajan työssä eri politiikan sektoreiden lainsäädäntöön sekä kansallisiin ohjausjärjestelmiin ja rahoitukseen. Koulutuksen sektorilla keskittävä kansallinen ohjaus on viety kaikkein pisimmälle. Kuntien ja alueiden vaikutusvalta oman koulutuksensa järjestämiseen on hyvin rajallinen. Kysymys on vuosikymmenien aikana tapahtuneesta kehityksestä, johon keskusta on päässyt vaikuttamaan harmittavan vähän.

Globalisaation, teknologian kehityksen ja tiedon lisääntymisen kaltaisten megatrendien myötä maailma muuttuu entistä nopeammaksi. Emme ole enää yhtä vahvasti sidottuja aikaan ja paikkaan.

Keskusjohtoisuuden ja kankean johtamisen sijaan meidän pitäisikin painottaa enemmän nopeaa reagointikykyä ja itseohjautuvuutta. Valitettavasti koulutuksen kohdalla tämä ei toteudu, vaan olemme erittäin kankeita reagoimaan Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen pelastamisen kaltaisiin yhteiskunnan kokonaisedun mukaisiin kysymyksiin. Meistä on tullut oman järjestelmämme vankeja.

Tehtävistä säästöistä huolimatta koulutukseen kohdistuu edelleen merkittävät miljardiluokan panostukset vuosittain. Tulevaisuuden kannalta on olennaista, miten nämä varat käytetään. Tällä hetkellä niitä ei päästä käyttämään järkevimmällä mahdollisella tavalla, minkä vuoksi eri puolilla Suomea joudutaan käymään taistelua omien koulutusorganisaatioiden tulevaisuudesta.

Keskustan on muutettava Suomen sivistyspolitiikan suuntaa. Kysymys on arvovalinnoista ja pitkäjänteisestä työstä. Neljänkymmenen vuoden kehitystä ei muuteta yhdessä päivässä, eikä edes vaalikaudessa.

Meidän on tavoiteltava tulevaisuudessa koulutuspolitiikan avainpaikkoja. Sipilän kakkoshallituksessa on oltava keskustalainen opetusministeri. Sitä ennen pitää tehdä kauas katsova suunnitelma siitä, miten Suomen sivistyspolitiikan suuntaa saadaan muuttumaan.

 

Katri Kulmuni

Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtajaehdokas

Tornio

Lisää paikkakunnasta: Katri varapuheenjohtajaksi


14.6.2018

Kiitos!

Suuret kiitokset kaikille!

Uskomaton määrä ihmisiä halusi tehdä työtä valintani puolesta, pyyteettömästi ja kelloon katsomatta.

Ei voi kuin sanoa: kii­tos rak­kaat ys­tä­vät, ko­e­tan ol­la sen luot­ta­muk­sen ar­voi­nen, jon­ka olen saanut.

Haluan kiittää hyvää ystävääni Antti Kurvista kovasta työpanoksesta kansanliikkeemme eteen. Se kantaa vielä pitkälle.

Samoin kanssaehdokkaat Pekka ja Jirka, teitte ison työn yhteisen aatteemme puolesta.

Sotkamossa valittu puoluejohto: Juhat, Hannakaisa ja Riikka, tästä se alkaa.

Nyt katse tulevaan.

Keskustan varapuheenjohtajakisassa toiselle kaudelleen ehdolla oleva Katri Kulmuni julkaisi tukijalistansa. Katrin tukijoukoissa on 400 keskustavaikuttajaa ympäri Suomea. 

He vetoavat, että jokainen Keskustan puoluekokousedustaja kirjoittaisi Sotkamossa varapuheenjohtajavaalissa Katrin yhdeksi kolmesta nimestä.

- Katrin kampanjaan on lähtynyt ihmisiä helposti mukaan. Katri on kiertänyt varapuheenjohtajana todella ahkerasti kaikissa Keskustan piireissä näiden kahden vuoden aikana. Hänen työnsä tunnetaan, Katrin kampanjapäällikkö Tuja Palosaari kertoo.

Tukijat ovat keskustalaisia vaikuttajia ympäri Suomea. Edustettuina ovat eri ikäiset ja taustaiset ihmiset, päättäjiä paikallistasolta eduskuntaan.

5.6.2018

Kepumyytit

Keskustasta liikkuu mitä moninaisempia väitteitä. Tavallaan on ihan imartelevaa, että juuri Keskusta on monien politiikan hokemien kohteena, mutta mitä on näiden väittämien taustalla?

Onko Keskusta todella auringonlaskun puolue tai vetääkö Keskusta aina kotiinpäin?

Varapuheenjohtajan tehtävä on kiertää kenttää - mielellään korvat auki!

Tätä pestiä ei voi muuten hoitaa.

Kahdessa vuodessa ennätin tämän verran.

Ensi lauantailta toivon valtakirjaa jatkaa kenttäkierrosta.

Mitä mieltä Katri on Suomen EU-jäsenyydestä? Entä aluepolitiikasta?