12.5.2016

Kansanedustaja Kulmuni: Valtio ei luovu Kemijoki Oy:stä ilman maakunnan siunausta

Pääministeri Juha Sipilän tänään linjaama valtion omistajaohjauksen kehittäminen tähtää kasvun hakemiseen uuden valtiollisen investointi- ja kehitysyhtiön kautta.

– Nyt lähdetään siitä, että valtion taseessa laiskana maannut raha saadaan paremmin töihin ja mahdollistetaan uusien omistajuusrajojen muodostaminen. Enää ei ole tarkoitus myydä valtion omistusta budjetin täytteeksi, vaan lisätä valtion omistajuuden vaikuttavuutta, sanoo Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni.

Linjaukseen sisältyy parlamentaarisen ohjausryhmän perustaminen, joka vaalikausittain vastaa Eduskunnassa omistajaohjauksen linjaamisesta. Lisäksi ylintä yritysjohtoa kannustetaan yritysten omistajuuteen sekä yritysjohdon ylisuuria irtisanomiskorvauksia puolitetaan.


Uuteen valtiolliseen investointi- ja kasvuyhtiöön on tarkoitus siirtää yhtiöitä kuten Altia, Arctia, Ekokem, Raskone, Vapo, Nordic Morning, Neste sekä Posti ja Kemijoki. Samanaikaisesti strategisesti tärkeiden Gasumin ja Fingridin omistajuusrajaa nostetaan yli 50 prosentin.

– Erityisesti Postin ja Kemijoki Oy:n omistajuuden pienentäminen herättää huolta. On selvää, että Postille on jotain tehtävä vaikean kilpailutilanteen takia, mutta tämä päätös ei saa johtaa Postin yleispalveluvelvoitteiden keventämiseen, Kulmuni toteaa.

– Kemijoki Oy:n omistajuusmuutokset vaativat osakassopimuksen kunnioittamista ja on välttämätöntä, että hallitus kuuntelee Lapin maakunnan ääntä siitä, mitä tälle suomalaisen teollisen historian merkkiyhtiölle tehdään. Kemijoki Oy kantaa suurta yhteiskunnallista vastuuta koko Suomen teollistumisesta ja on tärkeää, että valtio toimii yhteiskuntavastuullisesti eikä luovu Kemijoki Oy:stä ilman Lapin maakunnan siunausta, Kulmuni huomauttaa.


Lisätietoja: kansanedustaja Katri Kulmuni, p. 044 2555 903