18.4.2016

Selvityksessä valtion liikenneverkkoyhtiöstä huomioitava asiakasmaksujen tasapuolisuus

Kansanedustaja Katri Kulmunin (kesk.) odottaa, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) tänään esittelemässä liikenneverkon kehittämishankkeessa huomioidaan järjestelmän tasapuolisuus liikenteenkäyttäjiä kohtaan. Eniten kysymyksiä Kulmunin mielestä herättää esitetyn valtion liikenneverkkoyhtiön rahoitus. Ajatus on, että rahoitus hoidetaan asiakasmaksuilla, jotka voisivat olla kilometri- ja kuukausimaksupohjaisia paketteja samaan tapaan kuin nykyään puhelinliittymät.

- Rahoituksen osalta on nyt selvillä suuntaviivat, joiden mukaan se perustuisi käyttäjäpohjaisiin mobiilimaksuihin. Ministeri kertoi, että rahoitusratkaisujen yksityiskohdat ovat vielä selvittelyssä, joten on mietittävä, mitä asiakasmaksut tarkoittaisivat käytännössä etenkin pitkien etäisyyksien harvaan asuttujen alueiden ihmisille.

Kulmuni pitää tärkeänä, että yksittäisen ihmisen kohdalla kulut eivät nykyisestä nouse, vaikka asiakasmaksut tulisivat käyttöön. Jos perusväylänpito ja infrainvestoinnit siirtyisivät valtion budjetista valtion liikenneverkkoyhtiön hoidettavaksi, osa liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista poistuisi, mikä laskisi kokonaisveroastetta. Toisaalta infrainvestointeihin saataisiin uusia rahoitusmuotoja, kun esimerkiksi Euroopan ja Pohjoismaiden investointipankit sekä työeläkeyhtiöt voisivat olla niissä mukana.

- Liikennekaari ja valtion liikenneverkkoyhtiö ovat todella suuri muutos koko liikennejärjestelmässämme ja kattavat kaikki liikennemuodot. Tässä tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelutavan muutosta. Mahdollisuuksia on paljon ja niitä on hyödynnettävä, mutta samalla on pidettävä kiinni kansalaisten alueellisesta tasa-arvosta.

Kulmuni pitää hyvänä, että Liikennekaaressa tulevien maakuntien rooli on tärkeä. Maakuntien on tarkoitus vastata tulevaisuudessa joukkoliikenteen järjestämisestä, mikä takaa lopulta sen, että julkisin toimenpitein voidaan jatkossakin taata liikennepalvelut siellä, missä kilpailua ei uudistuksista huolimatta synny.

 

Lisätietoja: Katri Kulmuni, +358 40 2555 903