18.10.2017

Hyvän omantunnon diesel

Kirjoitus on julkaistu Uusi Rovaniemi -lehden Eduskunnasta-palstalla 18.10.2017.

Suomalaista keskustelua hallitsevat usein mantrat. Jostain asiasta tulee vallitseva totuus eikä asioiden monipuolisuutta tuoda enää esiin. Yksipuolinen keskustelu sähköautoista tuntuu välillä menevän tähän.

Ilmastoperustein voidaan kuitenkin puoltaa myös ihan perinteisiä polttomoottoriautoja, jopa dieseliä. Käytössä olevia pirssejä ei kannata heittää romukoppaan ennen kuin ne on loppuun ajettu.

Liikenteen päästöt on puolitettava Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on kova, eikä sitä saavuteta millään yhdellä keinolla. Muutoksen suuruudesta kertoo se, että globaalisti fossiilisen öljyn kulutuksen ennustetaan kasvavan vuosittain aina vuoteen 2040 asti, sanoo maailman energiajärjestö IEA.

Tällä hetkellä sähköautojen hinnat ovat vielä perinteisiä huomattavasti korkeammat. En oikein pidä sävystä, jonka moni keskustelulle antaa: oikeaksi ilmastoteoksi tunnutaan laskettavan vain se, että on varaa hankkia uuden karhea sähköauto.

Mielikuva on väärä. Myös muut keinot ovat paitsi tervetulleita, myös välttämättömiä. Tärkeintä on vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta, eikä tämä yksin ratkea sillä, onko Posion mummolla varaa hankkia sähköauto vai ei. Kun sähköautojen hinnat halpenevat, ihmiset kyllä ostavat niitä.

Ensinnäkin liikennemäärän vähentäminen vähentää tietenkin myös päästöjä. Joukkoliikenteeseen tulisi siirtyä etenkin siellä missä on eniten liikennettä. Suomessa oman auton voi korvata helpoiten pääkaupunkiseudulla, vaikeinta se on pitkien etäisyyksien Lapissa.

Myös polttomoottoreiden tehokkuus paranee jatkuvasti. Samalla määrällä polttoaineitta pääsee yhä pidemmälle. Ero uuden ja vanhan auton välillä on jo nyt melko suuri. Autokannan uusiutumisella on merkitystä, joskin tässäkin pitää osata laskea auton valmistukseen liittyvä ympäristörasite. 

Jos haluat varman päälle olla ekologinen, tee vanhasta suuripäästöisestä autosta ympäristöystävällinen.

Keinoja on kaksi. Auton voi muuntaa biokaasu- tai etanoliautoksi varsin kohtalaisin kustannuksin. Dieselin osalta mitään muutosta ei edes tarvita. Jo nyt on tarjolla 100% uusiutuvaa dieseliä, eikä sen käyttö vaadi muuta kuin oikean pumpun valinnan huoltoasemalla. 

Kiistely uusiutuvan polttoaineen ja sähköautojen välillä kannattaa lopettaa. Molempia tarvitaan. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia. Mitä useampi katsoo mahdolliseksi siirtyä sähkö- tai biokaasuautoiluun, sitä suuremman osuuden voimme tankata uusiutuvaa polttoainetta jäljelle olevaan diesel- ja bensa-autokantaan.

Suomalaista osaamista löytyy niin akkuteknologiasta, latausjärjestelmistä kuin uusiutuvista polttoaineista. Sähköautojen lisäksi meitä lappilaisia soisi kiinnostavan uusiutuvat polttoaineet, Kemiin kun kaavaillaan uusiutuvaa dieseliä ja bensaa tuottavaa biojalostamoa.

Edetään monella rintamalla ja lopetetaan syrjäseutujen diesel-kuskien turha syyllistäminen. Koittaa vielä päivä, jolloin voimme tankata puhtaasti kotimaisella venäläisen tuontiöljyn sijaan, samalla Lappiin töitä tuoden.

 

Katri Kulmuni

kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja