28.1.2017
Ennen kaikki oli paremmin?
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Uusi Rovaniemi -lehdessä 28.1.2017
Juha Sipilä esitti ennen joulua eriarvoistumisen torjumiseen ratkaisuja hakevan työryhmän perustamista. Olen voimallisesti kannustanut asiaan tarttumista.
Ylipäänsä työryhmän perustaminenkin sai kritiikkiä osakseen. Hyvinvointiyhteiskuntaa on ajettu Suomessa alas 1990-luvulta lähtien ja työn kuulemma viimeistelee nykyinen hallitus.
Eriarvoisuuden torjunta on muutakin kuin toki paljon merkitsevien etuuksien suuruus tai pienuus. Työryhmän vetäjäksi valittu prof. Juho Saari on sanonut, että paljon voidaan tehdä rakenteita muuttamalla, siis ilman merkittävää lisärahoitusta.
Jäin miettimään tätä. Koulutuksen, terveydenhuollon, nuorisotoimen ja työmarkkinoiden toimivuus ratkaisee paljon. Annetaan nyt prof. Saaren kertoa näkemyksensä.
Useimmiten asiaa tarkastellaan tuloerojen kautta. Suomessa tuloerot lähtivät voimakkaaseen kasvuun 1990-luvun laman myötä. Koko 2000-luvun tuloerot ovat pysytelleet suunnilleen samalla tasolla. Tulotaso on kasvanut tilastollisesti kaikilla tulotasoilla. Merkille pantavaa on kuitenkin kaikkein hyvätuloisimpien tulojen muita huomattavasti voimakkaampi kasvu.
Kaikista heikoiten toimeentulevien osuutta voidaan arvioida viimesijaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen saajien määrällä. Toimeentuloon turvautuvat elävät äärimmäisen pienillä tuloilla. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on kuitenkin menty oikeaan suuntaan. Sinä aikana toimeentulon saajien määrä on puolittunut. Tällä hetkellä toimeentulotukea saa 7 % suomalaisista. Se on pysäyttävän suuri luku, joka on valitettavasti junnannut suurin piirtein samana vuodesta 2009 lähtien.
Asunnottomuus on Suomessa laskenut tasaisesti 1950-luvulta lähtien. Silloin Suomessa oli käsittämättömät 100 000 asunnotonta. Nyt Suomessa on jonkin verran yli 8 000 asunnotonta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa luku on lähes puolittunut. Myös ahtaasti asuvien lapsiperheiden määrä on laskenut merkittävästi.
Nuorten syrjäytymisestä on keskusteltu paljon. Tästä olen itse äärimmäisen huolissani. On tragedia, mikäli elämä asettuu raiteiltaan jo varhaisessa vaiheessa.
Peruskoulun jälkeisenä vuonna koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten osuus on merkittävästi laskenut viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Tilastojen mukaan vuonna 2000 9-luokan jälkeen kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jäi joka kymmenes nuori eli n. 6 600 nuorta. Saman tilaston mukaan nyt näitä nuoria oli 2 400.
Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Nuorisotyöttömyys on ollut Suomessa hälyttävässä kasvukierteessä. Käännettä on kuitenkin ilmassa. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli joulukuussa järkyttävät 14,7 prosenttia, mutta tämä oli 4,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.
Kaikista huolestuttavimmin on kehittynyt pitkäaikaistyöttömien määrä. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä on Suomessa 130 000. Vielä vuonna 2008 määrä oli n. 40 000.
Työsarkaa riittää.Tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Monella tapaa tilastot kertovat parempaan päin menemisestä. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on suurin muutos. Sen pitkittyessä vaikutukset näkyvät vääjäämättä kasaantuvina ongelmina.
Suomi ei ole tasa-arvon siivittämä lintukoto, mutta ei toisaalta räikeä eriarvoisuuksienkaan maa – ainakaan vielä.