Blogi: Aluepolitiikka on edullista Helsingille

Keskustalla on kansallinen vastuu hajautetun yhteiskunnan rakentamisessa. Keskittämisen vastustaminen ja hajauttamisen puolustaminen on Keskustaa voimakkaimmin muista puolueista erottava tekijä. Meidän on oltava hajauttamisen linjassa rohkeampia.

Vahva aluepolitiikka takaa koko Suomen edun mukaisen tasaisen kehityksen Minimetropolina, maamme pääkaupunkina Helsinki tarvitsee tuekseen menestyvät maakunnat ja päinvastoin. Jos Suomen väkipyramidi on vääristynyt, sitä on myös Suomen väestönkasvun painopiste, joka on ollut jo pitkään Uudellamaalla.

Viimeisten 50 vuoden aikana Suomen väkiluku on kasvanut 930 000 hengellä, josta Uudenmaan maakunnan kasvu oli 715 000, eli Suomen kasvusta 77 prosenttia tapahtui Uudellamaalla. Helsingin seutu on kasvanut 40 viime vuoden aikana 470 000 asukkaalla.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pääkaupunkiseutu on imenyt väestöä muualta maasta yli 600 000 henkeä. Tämä etenkin nuorten muuttoliike on vahvistanut monin tavoin Helsingin seudun osaamista ja luonut tätä kautta pohjan Helsingin jatkuvalle kasvulle.

Yksi Helsingin seudun vetovoimaa selittävä tekijä on alueen työpaikkatarjonta. Helsingissä on kolmannes enemmän työpaikkoja kuin työllisiä asukkaita.

Mikäli nykymenolla jatketaan, arvioidaan pääkaupunkiseudun edelleen kasvavan 400 000 asukkaalla 2050 mennessä. Nähtäväksi jäisi ainoastaan se, kuinka paljon tästä olisi maan sisäistä muuttoa ja kuinka paljon maahanmuuttoa.

Tähän aluepoliitikon varoituksen sana: tämä tuo ongelmia niin muun Suomen kuin Helsinginkin suunnalla.

Tälläkin hetkellä Helsingin verotulot suhteellisesti laskevat, vaikka asukasmäärä kasvaa. Samaan aikaan valtava väestön kasvu vaatii mittavat investoinnit: on rakennettava uudet päiväkodit, terveysasemat ja liikenneverkostot.

Edellisen valtuustokauden aikana Helsingin velkataakka suhteessa asukasmäärään lähes kaksinkertaistui. Helsinkiä velkaannuttaa juuri kaupungin kasvun edellyttämät investoinnit.

Myös työnperässä pääkaupunkiseudulle muuttavat ihmiset kokevat arjessaan monia ongelmia. Tutkimusten mukaan muuttajien asuinolot heikkenevät monessa suhteessa muuton jälkeen: asunnot ovat pienempiä ja työmatkat pitempiä.

Ennakoidun kaltaisella muuttoliikkeellä olisi dramaattiset vaikutukset nykyisten helsinkiläisten elämään. Jo nyt monen nuoren ulottumattomissa olevat pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat pysyisivät tulevaisuudessakin muuta Suomea huomattavasti korkeampina. Ja niistä ruuhkista puhumattakaan.

Myös eri asuinalueiden eriytyminen menestyjiin ja heikosti menestyviin kärjistyy. Köyhyys ei ole enää vanhan mielikuvan kaltaista periferia-alueista, vaan asuinalueiden leimautuminen ja sukupolvelta toiselle siirtyvä vähäosaisuus ovat läsnä kaupungeissakin.

Mitä tilanteelle olisi tehtävissä?

Koko maan tasapuolinen kehittäminen aluepolitiikan keinoin on perusteltua. Nyt ei enää näin ole toimittu. Esimerkiksi valtionhallinto on investoinut Helsinkiin asukasta kohden kolme kertaa maan keskitasoa enemmän.

Samaan aikaan maaseutupolitiikka on ajettu alas. Voimakkaasti lähipalveluiden puolesta puhuva kylätoiminnan professori Eero Uusitalo sanoi vastikään, että liian usein ajatellaan, ettei maaseutuun mitään kannata satsata. Se on sellainen umpiperä, jossa maaseudun ihmiset pettyvät päättäjiin ja jättävät äänestämättä, Uusitalo mainitsi.

Aluepolitiikan merkitys kasvaa hyvinvoinnin alue-erojen tasaajana. Kaupunki-, alue- ja metropolipolitiikan rooli laajenee: tehtävänä on vahvistaa erilaisten ja erikokoisten alueiden kilpailukykyä sekä edistää niiden elinvoimaa, hyvinvointia ja yhteistyötä.

Valtion toiminnan keskittyminen on pitkälti seuraus Helsingin pääkaupunkiasemasta eikä poikkea kovin paljon useimmista muista maista. Toistaiseksi valtion toimintojen hajasijoittaminen sekä pienen että suuren aluepolitiikan avulla on epäonnistunut ja keskittyminen on jatkunut. Viime kädessä on kyse siitä, milloin valtion toimintojen ja verkostojen keskittymiskehitys alkaa haitata selvästi koko kansantalouden toimintaa.

Esitän ajatuksen pohdittavaksi. Olisiko aika kääntää aluepolitiikan suuntaa koko Suomen edun mukaiseksi?

Tämä ei olisi ensimmäinen yritys. Vuonna 1984 Helsingin silloinen apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomioja esitti ”aluepolitiikan historiallista kompromissia”. Matkassa oli myös silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen ja pitkänlinjan vihreä poliitikko Osmo Soininvaara. Avauksen mukaisesti Helsinki olisi pidättäytynyt sijoittamasta uusia työpaikkoja alueelleen ja valtiovalta olisi vastaavasti panostanut pääkaupunkiseudun asunto-, sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen.

Samaisen vuosikymmenen lopulla valtioneuvosto teki kaksikin pääkaupunkiseutua koskevaa periaatepäätöstä.  Tavoitteina oli siirtää yritystoimintaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja samalla parantaa seudun asukkaiden elinoloja, turvata hallittu kasvu ja kehittää pääkaupunkiseutua koko valtakunnan tasapainoista kehitystä tukevana keskuksena ei kaikkea itseensä imevänä mustana aukkona.

Milloin nämä päätökset laitetaan täytäntöön?